Henkilökortin hakemisesta on tehtävä maksuton palvelu, KD:n kansanedustajat vaativat

19.11.2019 klo 12:46 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien kansanedustajien mielestä henkilökortin hakemista tulee helpottaa tekemällä siitä maksuton palvelu. Tämä lisäisi kansalaisten yhdenvertaisuutta. Nykyisellään kuvallisen henkilökortin hinta on 54-58 euroa.

Kristillisdemokraattien kansanedustajien mielestä henkilökortin hakemisesta pitäisi tehdä maksuton palvelu.

KD:n kansanedustajat ovat jättäneet aiheesta kirjallisen kysymyksen.

Samaan aikaan, kun ihmettelemme paperittomia ulkomaalaisia keskuudessamme, lisäämme ”paperittomuutta” myös omien kansalaistemme kohdalla

– Onko riskinä, että samaan aikaan, kun ihmettelemme paperittomia ulkomaalaisia keskuudessamme, lisäämme ”paperittomuutta” myös omien kansalaistemme kohdalla, kirjallisen kysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja, kansanedustaja Antero Laukkanen kysyy.

Vuonna 2019 voimaan tulleen lainsäädäntömuutoksen myötä ajokorttia ei voi enää käyttää henkilöllisyyden todistamiseen esimerkiksi ensitunnisteena pankissa, matkapuhelinostoksilla tai vahvaa sähköistä tunnistautumisvälinettä haettaessa.

Tähän kelpaavat ainoastaan passi ja henkilökortti.

Entistä suurempi osa suomalaisista on samalla jäänyt vaille henkilöllisyystodistusta, joka olisi pätevä joka tilanteessa.

Tämä voi olla kansalaisten yhdenvertaisuuden kannalta ongelmallista, koska vähävaraisimmat kansalaiset saattavat jäädä vaille pätevää henkilöllisyystodistusta ja siten myös mahdollisuutta käyttää vahvaa sähköistä tunnistautumisvälinettä.

– Henkilökortin maksullisuus nostaa kaikkein vähävaraisimmille kynnystä sen hakemiseen, KD:n kansanedustajat muistuttavat.

Henkilökortin hakeminen maksaa noin 54—58 euroa ja se on voimassa vain viisi vuotta.