”Ihana nähdä!”-Entiset kansanedustajat palasivat eduskuntaan

19.11.2019 klo 16:21 Politiikka Samuli Rissanen

Veteraanikansanedustajat kokoontuivat eduskuntaan syyskokoukseensa. Käytävät täytti iloinen puheensorina.

– Ihana nähdä! Hyvää kuuluu! Eduskunnan käytävillä on tänään käynyt iloinen puheensorina, kun veteraanikansanedustajat valtasivat käytävät ja ryhmähuoneiden edustat.

Viime kevään vaaleissa eduskunta uusiutui, kun moni kansanedustaja luopui eikä enää asettunut ehdollle. Tänään he ja moni muu entinen kansanedustaja kuitenkin palasivat entiselle työpaikalleen, kun entisistä kansanedustajista koostuva Veteraanikansanedustajat ry vietti eduskunnassa syyskokoustaan.

Kokouksen lomassa he kuulivat muun muassa toimittaja Eeva Lennonia, joka toimi vuosikymmeniä Yleisradion kirjeenvaihtajana Lontoossa.

–  Olen huomannut, että teette rajusti töitä

Myöhemmin illalla vuorossa oli eduskunnan puhemiehen vastaanotto.

Kristillisdemokraattien ryhmähuoneessa entisiä kansanedustajia odotettiin kahville, ja paikalle saapuikin Marja-Leena Kemppainen, joka oli Oulun vaalipiirin kansanedustaja vuosina 1999-2003.

–    Olen huomannut, että teette rajusti töitä, hän sanoi kansanedustajille KD-ryhmässä.

Kemppainen kertoi ryhmässä, että entisten kansanedustajien kesken puhuttiin muun muassa  ajankohtaisesta kysymyksestä koulujen joulujuhlien järjestämisestä. Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen uuden linjauksen mukaan juhlia ei voisi enää järjestää kirkoissa.

– Omat valmistumisjuhlanikin olivat kirkossa, kun valmistuin 1983 sairaanhoitajaksi, Kemppainen muistutti aikojen muuttumisesta.

Suomessa on elossa noin 570 entistä kansanedustajaa ja heistä Veteraanikansanedustajat ry.n jäseniä on enemmistö eli 530.

Veteraanikansanedustajat ry on toiminut entisten kansanedustajien yhteisenä järjestönä vuodesta 1990 lähtien.

Ylös