Mihin menee Suomi?

26.11.2019 klo 18:23 Kolumnit Sari Essayah

Sähköpostini on täyttynyt viime viikot kansalaisten huolestuneista yhteydenotoista liittyen sanan- ja uskonnonvapauden tilaan Suomessa. Tuskin oli toivuttu valtakunnansyyttäjän päätöksestä aloittaa rikostutkinta uskonnollisessa narratiivissa käytävästä teologisesta keskustelusta, kun apualaisoikeusasiamies näki ”kirkkotilan lähtökohtaisesti ongelmalliseksi” koulujen joulujuhlalle. Molempien päätöksien perusteluissa on linjauksia, jotka ulottuvat kyseisiä tapauksia laajemmalle.

Valtakunnansyyttäjä perustelee taannehtivan lainsäädännön kiellon ohittamista sillä, että epäillyn ”rikoksen tekoaika käsittää niin pitkän ajan kuin julkaisu on yleisön saatavilla ja levitettävissä”. Uuden määrittelyn mukaan, kaikki netissä, kirjastoissa, kirjakaupoissa, antikvariaateissa ja kirpputoreilla löytyvä materiaali, jonka ei katsottaisin soveltuvan kulloiseenkin aikaan, olisi tuhottava. Muutoin syyllistytään rikokseen!

Uskonnon- ja sananvapauskohut kertovat ajasta, jossa ”suvaitsevaiston” näkemysten vahvistamiseksi muiden perusvapauksia kavennetaan.

Tähän mennessä kirkkotilan käyttö koulun juhliin ei ole ollut ongelma, kunhan on noudatettu Opetushallituksen ohjetta, joka on perustunut perustuslakivaliokunnan viisaisiin ja hyviin linjauksiin. Kouvolassa koulujen joulua juhlistettiin joulukirkolla, jolle oli vaihtoehtoinen ohjelma.  Joulujuhla koululla taas saa sisältää suomalaiseen kristilliseen kulttuuriperintöön kuuluvia elementtejä kuten Enkeli taivaan tai joulukuvaelman. Nyt sitten sisällön problematisoinnin lisäksi seinistä välittyykin ”uskonnollisia merkityksiä”! Opetushallituksen sivuilla onneksi rauhoitellaan epätietoisia rehtoreita noudattamaan entisiä ohjeita.

Uskonnon- ja sananvapauskohut kertovat ajasta, jossa ”suvaitsevaiston” näkemysten vahvistamiseksi muiden perusvapauksia kavennetaan. KD on tehnyt maamme kristillisen arvopohjan, perusvapauksien puolustamisen sekä laillisuusperiaatteen edistämisessä töitä jo yli 60 vuoden ajan. Me emme vaikene nytkään!

 

Ylös