Kansanedustaja Sari Tanus: ”Rohkaisen saamaan lapsia jo nuorena, vaikka opiskelijana”

28.11.2019 klo 08:50 Politiikka Kristiina Kunnas

Kansanedustaja ja erikoislääkäri Sari Tanus on huolissaan lastensuojelun tilanteesta, mutta kannustaa samalla perheitä saamaan lapsia.

– Työtä riittää tällä saralla edelleen, vaikka Suomessa monet lapsen oikeudet toteutuvatkin, muistuttaa kansanedustaja Sari Tanus.

YK:n lapsen oikeuksien julistus täytti marraskuun lopulla 30 vuotta.

– Suomessa on kodin ulkopuolelle sijoitettuna 18 500 lasta – ja se on valtava määrä. Vain 700 heistä on sijoitettuna sukulais- tai läheisperheisiin. Todella traagista on se, että monella yhteydenpito vanhempiin tai isovanhempiin on rajallista tai sitä ei ole ollenkaan, Sari Tanus kertoo KD-Kompassi -ohjelmassa.

Tanus oli KD-Kompassi -ohjelman haastateltavana lapsen oikeuksien toteutumisesta marraskuun lopulla. Kuuntele koko KD-Kompassi -haastattelu täältä.

– Luonnollisesti joissakin tapauksissa lasta suojellaan hänen vanhemmaltaan, mutta on paljon niitäkin tapauksia, joissa suhdetta lapsen ja hänen vanhempiensa tai isovanhempiensa välillä rikotaan, kun yhteydenpitoa ei sallita.

Tanus kertoo nähneensä läheltä kiireellisiä sijoituksia, jotka eivät ole menneet niin kuin pitäisi.

– Niissä voi tapahtua lasten ja lasten läheisten oikeuksien polkemista. Ja että näin käy meillä Suomessa – välillä tulee sellainen epätodellinen olo.

– Kroonisen väsymysoireyhtymän kanssa on tapahtunut täytenä yllätyksenä kiireellisiä sijoituksia. Olen nähnyt lakia rikottavan, Tanus kertoo.

Syntyvyys on valtavan matalalla tällä hetkellä Suomessa. Huolestuttavista asioista huolimatta Tanus kannustaa saamaan lapsia. Hän on siviiliammatiltaan gynekologi, ja hänet tunnetaan Tampereella hoki-mammana. Tanuksella itsellään on kolme aikuista poikaa.

– Rohkaisen saamaan lapsia! Antakaa lasten tulla – ja jo nykyistä varhaisemmassa vaiheessa, aivan hyvin jo opiskeluaikana, nuorena, Tanus sanoo.

Lapset ovat jotain niin erityistä ja ainutlaatuista. He ovat rikkaus vanhemmille, isovanhemmille ja yhteiskunnalle. Vaikka tulevaisuus näyttää epävarmalta, peräänkuulutan rohkeutta.

– Lapset ovat jotain niin erityistä ja ainutlaatuista. He ovat rikkaus vanhemmille, isovanhemmille ja yhteiskunnalle. Vaikka tulevaisuus näyttää epävarmalta, peräänkuulutan rohkeutta.

Tanuksen mielestä pitäisi huomioida positiivisesti se, että mies tai nainen on antanut tärkeää aikaansa kasvatustehtävään kotona. Sen pitäisi olla meriitti työelämässä tai työnhakutilanteessa.

– Haluan rohkaista myös työnantajia asennemuutokseen. Työnantajan pitäisi antaa viestiä, että työpaikka on lapsiystävällinen. Joustoja työaikoihin ja arvostusta isyys-, äitiys- ja vanhempainvapaita kohtaan, Tanus ehdottaa.

 

 

 

 

Ylös