Sari Tanus muistuttaa hallituspuolueiden edustajia keliakiakorvaus-vaalilupauksista – ”Gluteeniton ruokavalio kallis, aiheuttaa pienituloiselle vaikeuksia”

5.12.2019 klo 17:12 Politiikka Kristiina Kunnas

Kansanedustaja Sari Tanuksen lakialoite palauttaisi keliakiakorvauksen. Tanus muistuttaa hallituspuolueiden edustajia vaalilupauksista. – Gluteeniton ruokavalio on huomattavasti tavanomaista kalliimpi, Tanus sanoo.

Eduskunnassa oli keskiviikkona lähetekeskustelussa keliakiakorvauksen palauttamista koskeva Kristillisdemokraattien kansanedustajan Sari Tanuksen tekemä lakialoitte. Kaikkiaan 68 kansanedustajaa on allekirjoittanut aloitteen.

– Haluan muistuttaa hallituspuolueiden edustajia siitä, että vielä vaalikentillä usean nykyisen hallituspuolueen edustajan vaalilupauksissa oli keliakiakorvauksen palautus, Tanus sanoo.

Gluteeniton ruokavalio aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia yli 700 euroa vuodessa.

– Summa on suuri etenkin pienituloisille. Jokaisen keliakiaa sairastavan pitäisi voida huolehtia terveydestään ja hoitaa sairauttaan sen vaatimalla tarkkuudella, Tanus sanoo.

KD:n tamperelainen kansanedustaja Tanus toimii myös Keliakialiiton puheenjohtajana.

– Keliakiakorvaus pitää palauttaa 16 vuotta täyttäneille keliakiaa tai ihokeliakiaa sairastaville, joiden sairaus on asianmukaisesti diagnosoitu, Tanus vaatii.

Gluteenittomat tuotteet ovat yhä moninkertaisesti tavanomaisia kalliimpia. Korvaus helpottaisi edes vähän. – kansanedustaja Sari Tanus

Korvaus helpottaisi Tanuksen mukaan sairauden aiheuttamia kustannuksia jonkin verran.

– Heidän on sairautensa vuoksi noudatettava tarkasti gluteenitonta ruokavaliota koko elämänsä, ja gluteenittomat tuotteet ovat yhä moninkertaisesti tavanomaisia kalliimpia. Korvaus helpottaisi edes vähän!

Keliakiakorvaus olisi 31 euroa kuukaudessa ja sitä voitaisiin maksaa samanaikaisesti vammaistuen tai hoitotuen kanssa. Valtion budjettiin tulisi varata korvausta varten 15 miljoonaa euroa.

Eduskunta lakkautti säästösyistä keliakiaa ja ihokeliakiaa sairastaville maksetun keliakiakorvauksen vuoden 2016 alusta.

– Ennen eduskuntavaaleja nyt hallituksessa olevista puoleista SDP, RKP, Vasemmistoliitto ja Vihreä liitto puolsivat korvauksen palauttamista, Tanus huomauttaa.

Keliakiakorvauksen tarpeellisuuden selvittäminen on kirjattu hallitusohjelmaan, ja sosiaali- ja terveysministeriö on aloittanut selvityksen tekemisen.

– Toivon, että selvitys saataisiin valmiiksi ja keliakiakorvaus palautettaisiin mahdollisimman pian.

Keliakia on parantumaton ja perinnöllinen autoimmuunisairaus.

Tanus muistuttaa, että tarkka gluteeniton ruokavalio on keliaakikon ainoa ja ehdoton hoito.

– Keliakian hoitoon lääkärin määräämä gluteeniton ruokavalio on rinnastettava lääkehoitoon. Oikealla hoidolla keliakia ei aiheuta lisäsairauksia, joista syntyisi suuria lisäkuluja yhteiskunnalle.

 

 

Ylös