KD-väki vietti itsenäisyysjuhlan Eduskuntatalossa myrskyisän politiikan viikon päätteeksi

6.12.2019 klo 17:47 Tapahtumat Kristiina Kunnas

Itsenäisyyspäivän aaton juhlavan KD-vierailun eduskunnassa aloitti kansanedustajien kättely ja päätti kahvitilaisuus, jossa kuultiin samaisten kansanedustajien puheet.

Viitisenkymmentä vierasta pääsi tutustumaan Eduskuntataloon itsenäisyyspäivän alla. Kristillisdemokraattien vierailijat otettiin arvokkaasti vastaan, kättelijöinä toimivat illan isännät Uudenmaan toisen kauden KD-kansanedustaja Antero Laukkanen ja Vaasan kolmannen kauden Peter Östman. Laukkanen on eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja ja Östman puolueen 1. varapuheenjohtaja.

Vierailijoita oli kutsuttu eduskuntaryhmän kirjeessä ja suuri ryhmä tuli niin pian täyteen, että moni ilmoittautuja ei enää mahtunut mukaan.

Eduskunta oli torstai-iltana jo hiljentynyt, eikä mistään voinut päätellä, että siellä oli eletty yksi erikoisimmista koskaan nähdyistä poliittisista tilanteista. Yhden ainoan viikon aikana olivat eronneet sekä omistusohjausministeri Sirpa Paatero kuin pääministeri Antti Rinnekin, ja myrskyn keskelle oli joutunut myös ulkoministeri Pekka Haavisto.

Pääsihteeri Markus Kalmi ja tiedottaja Merja Eräpolku opastivat kahtia jaetun jouko läpi Eduskuntatalon. Istuntosalin lehterillä kuultiin istunnon päätös. Puhemiesaitiossa ehtivät puhetta johtaa molemmat varapuhemiehet Juho Eerola ja Tuula Haatainen.

Istunnon päätyttyä kansanedustajat Östman ja Laukkanen kertoivat lehterillä edustajantyöstään, jota aikatauluttaa valiokuntatyöskentely. – Aikaisin nousen ja harvoin olen kotona ennen varsin myöhäistä iltaa, Laukkanen kertoi.

Joskus tämä työ menee uniin ja joskus unet menevät tästä työstä. – kansanedustaja Antero Laukkanen

Yhteiskuva otettiin Valtiosalissa käynnin jälkeen komeassa marmoriportaikossa.

Kahvitilaisuudessa alakerrran lähetystöjen vastaanottotilassa puheenvuoron pitivät Östman ja Laukkanen, ennen kuin tilaisuus päättyi juhlavaan itsenäisyysvirteen Siunaa ja varjele meitä, Korkein kädelläs.

– Olen saanut loton päävoiton, aloitti Östman puheensa.

Hyvin henkilökohtaisessa puheessaan suuren perheen kuopus listasi elämänsä lottorivin osumat.

– Sain syntyä itsenäiseen Suomeen kylmän sodan kuumimpaan aikaan. Minulla oli uskova koti ja lapsuusvuosistani vain kauniita muistoja. Se on ensimmäinen osuma kupongissani, joulukuussa 1961 syntynyt Östman aloitti.

Hän päätyi seitsemänteen osumaan, siihen, että edelleen vietämme juhlapäivää itsenäisessä maassa.

Antero Laukkanen muistutti, että kaiken keskellä pitäisi olla rauha.

– Nyt ei ole ollut niin rauhaisaa, kuin pitäisi. Viime päivät ovat olleet turbulenssia.

– Joskus tämä työ menee uniin ja joskus unet menevät tästä työstä, Laukkanen tunnusti.

Kansanedustajat Peter Östman ja Antero Laukkanen (oik.) ottivat KD-vieraat vastaan vierailijoiden sisäänkäynnillä. Myöhemmin istuntosalissa nähtiin molempien varapuhemiesten eli Tuula Haataisen ja Juha Eerolan johtavan istuntoa. (Kuva Kristiina Kunnas)

Uudenmaan KD-kansanedustajat kohtaavat. Edellinen oli Vantaan Jouko Jääskeläinen (1991–2003, 2011–2015)  ja nykyinen Espoon Antero Laukkanen (2015–). Ritva Jääskeläinen ja Peter Östman ovat juuri kätelleet. (Kuva Kristiina Kunnas)

Vierasjoukko jaettiin kahtia ja oppaina toimivat eduskuntaryhmän tiedottaja Merja Eräpolku ja pääsihteeri Markus Kalmi. Tässä ollaan pääaulassa, joka palautettiin vuosien 2015–17 jättiremontissa entiseen asuunsa. (Kuva Kristiina Kunnas)

Istuntoa lähes tyhjässä istuntosalissa ehtivät johtaa niin kuvan varapuhemies Juho Eerola (ps) kuin Tuula Haatainenkin (sd). Istunnon päätteeksi varapuhemies ja kansanedustajat toivottivat toisilleen hyvää itsenäisyyspäivää. (Kuva Kristiina Kunnas)

Kolmannen kauden kansanedustaja Peter Östman esitteli lehterillä työtään heti istunnon päätyttyä. (Kuva Kristiina Kunnas)

Peter Östman aloitti ja Antero Laukkanen lopetti. Itsenäisyyspäivän aaton juhlavan vierailun päättivät kansanedustajien hyvin henkilökohtaiseet puheet. (Kuva Kristiina Kunnas)

Ylös