– Ymmärrän hyvin, miksi hän on niin sitkeä ja määrätietoinen, tamperelaiskansanedustaja Sari Tanus antaa tunnustusta uudelle pääministerille

10.12.2019 klo 16:35 Politiikka Samuli Rissanen

Tamperelaiset kansanedustajat Sari Tanus ja pääministeriksi valittu Sanna Marin ovat tuttuja kaupunginvaltuustossa, eduskunnassa ja vaalikentillä, mutta ovat monessa suhteessa toistensa vastakohtia. Vai ovatko sittenkään?

–Sitkeä ja määrätietoinen, kansanedustaja Sari Tanus, 55, kehuu tamperelaista kollegaansa Sanna Marinia, 34, joka on juuri valittu Suomen kaikkien aikojen nuorimmaksi pääministeriksi.

Tanus ja Marin ovat monella tapaa toistensa vastakohtia. Kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Tanus edustaa eri sukupolvea ja on arvokartalla aivan toisessa laidassa kuin sateenkaariperheessä kasvanut Marin, mutta yhteistäkin löytyy yllättävän paljon.

Eduskunnan istuntosalissa naisten välillä on käyty tiukkojakin debatteja, mutta arvostusta ja kunniotustakin on.

– Ymmärrän erittäin hyvin, miksi hän ajaa niin sitkeästi tavoitteitaan eteenpäin, Tanus myöntää.

– Hän puhuttelee laajaa joukkoa naisia ja nuoria, varsinkin liberaalilta laidalta ja on oiva esimerkki siitä, miten hyvin vaatimattomista oloista voi edetä ahkeruudella ja lahjakkuudella vaikka kuinka pitkälle, Tanus antaa tunnustusta kilpakumppanilleen.

– Hän puhuttelee laajaa joukkoa naisia ja nuoria, varsinkin liberaalilta laidalta ja on oiva esimerkki siitä, miten hyvin vaatimattomista oloista voi edetä ahkeruudella ja lahjakkuudella vaikka kuinka pitkälle, Tanus antaa tunnustusta kilpakumppanilleen.

Myös Tanus kertoo tulevansa haasteellisesta kasvuympäristöstä, vaatimattomista oloista ja nähneensä alkoholismia aivan lähipiirissään.

– Olen itsekin sukuni ensimmäinen korkeakoulutettu niinkuin Sannakin.

Vaikka Tanus ja Marin ovatkin poliittisia vastustajia, löytää Tanus monta yhteistä päämäärää. Ne liittyvät heikoimpien ja vähävaraisten puolustamiseen sekä naisten ja miesten välisen tasa-arvon edistämiseen.

Jyrkimmät erot tulevat esiin arvokysymyksissä. Tanus toivoo, että arvoliberaali Marin osaisi pureutua päätöksiä tehdessään myös ongelmien juurisyihin.

– Toivoisin, että hän toiminnassaan huomioisi hyvinvointiyhteiskunnan juuret, ja arvopohjan, josta Suomi ponnistaa. Juutalais-kristilliset arvot läpileikkaavat koko hyvinvoinnin perustan, johon kuuluu myös jokaisen ihmisen jakamaton ihmisarvo sekä sanan-, mielipiteen- ja uskonnonvapaus. Toivon todellakin, että hänen kaudellaan toteutuisivat myös nämä perusoikeudet ja vapaudet.

– Lisäksi antaisin neuvoksi, että hän edistäisi pitkällä tähtäimellä ja kestävällä tavalla terveyttä ja hyvinvointia. Että kaikissa päätöksissä kärkenä olisivat lapsen oikeudet ja etu.

Samalla Tanus uskoo, että Marinin hallitus tulee toteuttamaan hankkeita ja muutoksia, joita voi olla vaikeaa olla kannattamassa. Hänellä on erityisesti huoli lapsiin ja nuoriin liittyvistä identiteettihaasteista.

– Heitä pitäisi olla tukemassa haasteellisten jaksojen läpi ja taata kasvurauha.

Tanus viittaa valmisteilla olevaan translain muutokseen, joka toisi leikkaus-ja hormonihoidot alle 18-vuotiaiden ulottuviin.

– Peruuttamattomat toimenpiteet yhdellekin nuorelle ovat liikaa. Kasvurauha on taattava pitempään, Tanus sanoo.

Hän haastaa nuorta pääministeriä.

– Nyt kannattaisi olla rohkea pysähtymään ja kuuntelemaan laajasti koko kenttää ja  asiantuntijoilta, ja kyetä muuttamaan aiempia linjauksia.

Myös elämän loppuvaiheen tilanteisiin Tanus toivoo selkeitä parannuksia.

–   Kaikilla asuinpaikasta riippumatta täytyy olla mahdollisuus hyvään ja laadukkaaseen saattohoitoon. Myös läheisten ja omaisten jaksaminen pitäisi huomioda paremmin elämän loppuvaiheen hoitojen yhteydessä.