Euroopassa maaperä populismin ja nationalismin nousulle

27.12.2019 klo 09:57 Politiikka Merja Eräpolku

Kristillisistä juuristaan etääntyvässä Euroopassa populististen ja nationalististen puolueiden kasvu on ollut voimakasta. Myös liberaaleja arvoja kannattavat puolueet ovat menestyneet.

Oikeisto-vasemmisto -jaon sijaan puolueet jakautuvat yhä vahvemmin sen mukaan, miten ne suhtautuvat eettisiin ja arvokysymyksiin. Perinteiset puolueet ovat usein näissä kyseissä sisäisesti hajanaisia ja ovat siksi menettäneet jalansijaa.

Populismin ja kansallismielisyyden jännitteinen suhde kristillisyyteen ei ole uusi haaste. Se on näkynyt vahvasti Euroopassa muun muassa 1900-luvun alkupuolella maailmansotien aikana.

State of Europe Forumissa marraskuun lopulla Helsingissä luennoineen professori Evert Van de Poll´n mukaan nykyisessä eurooppalaisessa ilmiössä on erillisiä, mutta vahvasti toisiinsa kytkeytyviä trendejä.

Kaikki populistiset liikkeet eivät suinkaan ole nationalistisia, euroskeptisiä, maahanmuuttovastaisia tai eettisissä kysymyksissä perinteisiä arvoja ajavia.

Monissa maissa populististen ja nationalististen puolueiden kannatus on 15-25 prosentin tienoilla, ja eräissä Itä-Euroopan maissa ne ovat valtapuolueita. Myös Suomessa näihin puolueisiin luettavan Perussuomalaisten kannatus on kasvanut voimakkaasti.

Integraation syventymisen myötä euroskeptisyys on vahvistunut. Voimakasta kriittisyyttä tunnetaan myös EU:n toimintatapaa kohtaan. Brittien enemmistön toistuva päätös tukea EU:sta irtautumista on yksi selkeä osoitus tästä.

Yksi trendeistä on voimakas vaatimus maahanmuuton rajoittamiseksi ja pelko muslimien lisääntyvästä vaikutuksesta yhteiskuntaan. Etenkin eräät entiset kommunistiset Itä-Euroopan maat ovat tiukasti vastustaneet Lähi-Idästä ja Afrikasta tulevia turvapaikanhakijoita ja torjuneet EU-yhteistyön turvapaikanhakijoiden osalta.

Toinen trendeistä liittyy eettisten arvojen murrokseen, ja sitä voidaan pitää jopa arvovallankumoukseen kohdistuvana vastarintana. Kulttuuriliberalismin myötä lainsäädäntöä on monissa maissa muutettu lyhyessä ajassa paljon etenkin perheeseen, seksuaalisuuteen ja elämänsuojeluun liittyvissä kysymyksissä. Tämä on aiheuttanut vastareaktion.

Professori Van de Poll’n mukaan aiemmin perinteisistä yhteisistä arvoista niin uskonnollisten kuin uskonnottomienkin kesken vallinnut laaja konsensus on rikkoutunut. Esimerkiksi LGBT-liikkeen ajamat muutokset perhelainsäädäntöön sekä suhtautuminen eutanasiaan ja aborttiin ovat ihmisiä voimakkaasti jakavia aiheita.

– Kaikki populistiset liikkeet eivät suinkaan ole nationalistisia, euroskeptisiä, maahanmuuttovastaisia tai eettisissä kysymyksissä perinteisiä arvoja ajavia. Euroopan eri maissa on tavoitteiltaan ja luonteeltaan hyvin erilaisia populistipuolueita.

Osa puolueista on enemmän oikeistolaisia, osa taas vasemmistolaisia. Jotkut ovat varsin keskustalaisia, kuten Matteo Salvinin johtama La Lega Italiassa.

Etenkin Itä-Euroopan maissa nämä puolueet ovat tyypillisesti hyvin oikeistolaisia. Siellä missä ne ovat kasvaneet, ovat perinteiset keskustalais-oikeistolaiset ja kristillisdemokraattiset puolueet heikentyneet.

Euroopan kartta kertoo populistipuolueiden kannatuksesta ja niiden luonteesta perinteisellä oikeisto-vasemmisto -akselilla (tilanne vuodelta 2016).

– Kuitenkaan ei ole yhtään puoluetta, jotka kutsuisi itseään populistiseksi, Evert Van de Poll muistuttaa.

Populistille liikkeille on ominaista kertoa edustavansa ”kansaa” sellaista eliittiä vastaan, joka ei puolusta kansan etua. Tällaiseksi eliitiksi koetaan usein esimerkiksi EU:n teknokraatit, vallassa oleva hallitus, rahoituslaitokset, monikansalliset yritykset tai nämä kaikki yhdessä.

Toisaalta ne suhtautuvat yleensä kielteisesti ryhmiin, jotka eivät niiden mielestä edusta ”oikeaa kansaa”. Tällaisia ryhmiä ovat esimerkiksi maahanmuuttajat, joiden koetaan uhkaavan kantaväestön hyvinvointia ja taloudellista asemaa. Kansallisuusaate eli nationalismi on tietoisuutta omasta kansallisesta identiteetistä sekä tunnetta kuulumisesta tiettyyn väestöön ja kansallisiin instituutioihin.

Ei ole yhtään puoluetta, jotka kutsuisi itseään populistiseksi.

Terveellä pohjalla oleva isänmaallisuus, patriotismi, tiedostaa oman kansan erityispiirteet, mutta ei aseta muita kansallisuuksia alempiarvoisiksi, eikä pyri taistelemaan niitä vastaan.

Populistipuolueet vetoavat etenkin niihin äänestäjiin, jotka kokevat selviytyvänsä elämästä juuri ja juuri. Ihmisiin, jotka ajattelevat, että heidän turvallisuutensa on uhattuna taloudellisesti, kulttuurisesti ja fyysisesti.

Usein he kokevat olevansa globalisaation uhreja ja toivovat demokratian sijaan vahvaa johtajaa, joka ajaisi sitä mitä ”kansa todella haluaa”.