– Voisiko istuntosalissa olla rohkeutta se, että oman agendan kärjistävän argumentoinnin sijaan esitettäisiin maltillisia ja näkökulmia avaavia puheenvuoroja, ja media kiinnittäisi näihin rakentaviin puheenvuoroihin huomiota kärkevien heittojen sijasta, kysyy väitöskirjatutkija Jenni Rinne.

Punnitsevaa ja harkitsevaa puhetta ja poliittiseen edustamiseen liittyviä kysymyksiä eduskunnassa tarkastelevan väitöskirjan keskiössä on ajatus siitä, että samat edustajat puhuvat ja toimivat eri tavoin eri paikoissa ja tilanteissa.
– Kansanedustajat eivät itsekään usein tuo esiin sitä, millaiseksi he käsittävät oman työskentelytapansa eduskunnassa, kertoo väitöskirjatutkija VTM Jenni Rinne Helsingin yliopistosta.

Helsingin yliopistossa tarkastetussa väitöskirjassa todetaan, että näkökulma, joka huomioi millaisia tarkoituksia ja motivaatioita kansanedustajien toimintaan sisältyy eri asiayhteyksissä, tarjoaa analyyttisemmän otteen eduskunnassa tapahtuvaan poliittiseen päätöksentekoprosessiin. On esimerkiksi epätarkoituksenmukaista käyttää istuntosalipuhetta lakiesityksen valiokuntakäsittelyssä.

Tätä järkeilyä, punnintaa tai kuuntelevaa asennetta tapahtuu eduskuntainstituution sisällä, mutta saliin tullessa ’puoluehaarniskat on välittömästi vedetty ylle’.

Tutkimus toteaa, että suuri osa siitä työstä mitä kansanedustajat tekevät, tapahtuu istuntosalin ulkopuolella. Todellinen haaste kansanedustajille ja edustukselliselle demokratialle on, miten näitä poliittisen prosessien ulkopuolella tapahtuvia vaiheita voidaan ja halutaan avata julkisesti.

– Tätä järkeilyä, punnintaa tai kuuntelevaa asennetta tapahtuu eduskuntainstituution sisällä, mutta saliin tullessa ’puoluehaarniskat on välittömästi vedetty ylle’ kuten eräs haastateltavistani toteaa, Rinne kertoo.

Tutkimus havaitsee kolme keskeistä edustamisen kontekstia eduskuntainstituution kehyksessä. Niistä ensimmäinen on pääosin eduskuntaryhmissä ja edustajien välillä tapahtuva vuorovaikutus ja puntarointi (affirmatiivinen konteksti). Toinen liittyy valiokuntatyöskentelyyn, kompromissien merkitykseen ja mahdollisuuteen saada asioita aikaan (operatiivinen konteksti). Kolmas kuuluu istuntosalityöskentelyyn, jossa retorisesti perustellen ja todistellen keskustellaan ja väitellään tehdyistä poliittisista päätöksistä sekä nostetaan esiin uusia asioita (performatiivinen konteksti).

– Affirmatiivinen konteksti selittää sitä, kuinka tarvitaan muita oman mielipiteen punnintaan, peilaamiseen ja vahvistamiseen. Operatiivinen konteksti lähtee ajatuksesta, että halutaan saada asioita tehdyksi ja aikaiseksi. Tämä edellyttää kansanedustajilta yhteistyötä, kompromissikyvykkyyttä sekä myös tavoitteellista ja strategista deliberaatiota. Performativiisessa kontekstissa halutaan osoittaa, että asioita on saatu aikaiseksi.

– Menestyksekäs kansanedustaja kykenee toimimaan kaikissa edellä mainituissa konteksteissa: hän tietää asioista, mutta osoittaa myös kykyä kuunnella ja kunnioittaa muita sekä heidän mielipiteitään pystyessään samanaikaisesti ajamaan ja kommunikoimaan omia poliittisia tavoitteitaan, Rinne muistuttaa.

Valtiotieteiden maisteri Jenni Rinne väitteli 17.1.2020 Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa aiheesta ”Deliberative representation in parliament”. Deliberatiivista edustamista kehittelevän teoreettisen näkökulman tueksi Rinne käyttää 60 suomalaisen kansanedustajan laajoja tutkimushaastatteluita. Ne on toteutettu aikavälillä 2008–2016.

Toim.huom: Demokraattisen päätöksenteon yhteydessä deliberaatiolla tarkoitetaan usein tasapuolista, eri näkemykset huomioon ottavaa ja parhaiden perustelujen punnitsemiseen pohjautuvaa keskustelua. Siihen liitetään usein synonyymeja kuten julkinen harkinta, puntaroiva keskustelu ja järkeily.