Britannia haluaa Kanadan mallin mukaisen kauppasopimuksen EU:n kanssa, pääministeri Johnson kertoi
3.2.2020 klo 16:16 Ulkomaat Merja Eräpolku
Britannian sanomalehdet käsittelivät viikonlopun numeroissaan brexitin jälkeisiä kauppasopimusneuvotteluita.
Britannian pääministeri Boris Johnson kertoi näkemyksiään tulevasta kauppasopimuksesta EU:n kanssa sanomalla, ettei Britannian ole tarvetta noudattaa unionin kauppasääntöjä.
Britannian pääministeri Boris Johnson vaati 3. helmikuuta Lontoossa pitämässään puheessa samantyyppistä sopimusta kuin Kanadalla on EU:n kanssa. BBC:n mukaan hän totesi, että Britannia palaa erosopimukseen, jos hänen konservatiivihallituksensa tavoittelemaa kauppasopimusta ei synny vuoden loppuun mennessä. Tällöin Britannian ja EU:n välisessä kaupassa noudataan Maailman kauppajärjestön WTO:n sääntöjä.
EU:n pääneuvottelija Michel Barnier kommentoi Brysselissä puhetta todeten, että kunnianhimoinen ehdotus kauppasopimukseksi edellyttää tasapuolisuutta ja muun muassa vastavuoroisen pääsyn kalastusvesille.
EU:n ja Kanadan välisessä sopimuksessa useimpien tavaroiden tuontitullit on poistettu maiden väliltä, vaikka tulli- ja arvonlisäverotarkastuksia on edelleen.
Britannia erosi EU:sta tammikuun viimeisen päivän päättyessä pitkän ja kivikkoisen prosessin jälkeen. EU-kansanäänestys jäsenyyden jatkosta pidettiin Britanniassa jo kesäkuussa 2016, jolloin 52 prosenttia äänestäneistä tuki eroa. Britit tahtovat muun muassa päättää itse kaupasta, maahanmuutosta ja yritysten sääntelystä.
Helmikuun alusta toteutuneen eron jälkeen alkoi siirtymäaika, joka kestää tämän vuoden loppuun. Sen aikana Britannia noudattaa yhä EU:n sääntöjä, eikä erolla ole juurikaan käytännön vaikutuksia ihmisten arkielämään. Koska Britannia jättää siirtymäajan jälkeen EU:n vapaakauppa-alueen, on tarkoituksena vuoden loppuun mennessä solmia uusi kauppasopimus EU:n kanssa.
Britannian media käsitteli aihetta viikonlopun lehdissä laajasti.
Konservatiivisessa Sunday Express lehdessä valiteltiin, kuinka vähän brexit-juhlintaa tv-lähetykset olivat EU-eropäivänä tuoneet esiin.
Lehti julisti, ettei pääministeri Boris Johnson aio antaa yhtään periksi neuvotteluissa EU:n kanssa. Brittien mukaan on vain kaksi vaihtoehtoa: Kanadan kaltainen vapaakauppasopimus EU:n kanssa tai Australian kaltainen tilanne, jossa ei ole muodollista vapaakauppasopimusta, mutta on sovittu esimerkiksi kansalaisten oikeuksista.
Joukko konservatiivi-puolueen kansanedustajia on ehdottanut entisen brittiläisen kansainyhteisön maiden yhteistä EU:n kanssa kilpailevaa vapaakauppa-aluetta Canzuk, jossa olisivat mukana muun muassa Australia, Kanada, Uusi-Seelanti ja Karibian maat.
Oikeistolainen The Sunday Telegraph kommentoi etusivullaan ehdotusta Australian mallin mukaiseksi sopimukseksi. Silloin kumpikin osapuoli voisi valita omat tärkeät talouskysymykset, joista neuvoteltaisiin sopu, ja loput jätettäisiin maailman kauppajärjestö WTO:n sääntöjen varaan.
Edessä ovat kovat yhdentoista kuukauden neuvottelut EU:n kanssa. Samaan aikaan Britannian täytyy neuvotella kauppasopimuksia kaikkien muidenkin maiden kanssa, ensimmäisinä USA:n ja Japanin kanssa. Britit haluavat jäseniksi Tyynenmeren kumppanuussopimukseen, jossa vapaakauppa-alueen muodostaa yksitoista maata, kuten Australia, Uusi-Seelanti, Kanada ja Singapore. Se on Pohjois-Amerikan ja EU:n jälkeen kolmanneksi suurin vapaakauppa-alue.
Viikonloppunumerossaan taloussanomalehti Financial Times kertoi kabinettiministeri Michael Gove’n todenneen Johnsonin hallituksen olevan valmistautunut hintojen nousuun ja viivytyksiin rajoilla hintana Britannian uudesta itsenäisyydestä.
Gove muistuttaa, että nyt Britannian hallitus on itse vastuussa kaiken politiikkansa sisällöstä, eikä syitä epäonnistumisista voi enää vierittää EU:n niskaan.
Hallitus on alkanut kertoa, että Kanada-tyylinen vapaakauppasopimus aiheuttaisi lisää kustannuksia EU-maihin kauppaa tekeville vientiyrityksille. Britannian valtiovarainministeriön vuonna 2018 tekemien laskelmien tällainen kauppasopimus leikkaisi viisi prosenttia maan talouskasvusta seuraavien 15 vuoden aikana.
Financial Timesin mukaan Skotlannin pääministeri Nicola Sturgeon totesi, että Skotlanti aikoo järjestää kansanäänestyksen itsenäisyydestä toukokuun 2021 parlamenttivaalien jälkeen.