– Valitettavaa, että hallitus taipui kannattamaan euromaiden omaa budjettia, Sari Essayah kritisoi

6.2.2020 klo 21:17 Politiikka Samuli Rissanen

– Yhteinen EU-budjetti on haasteissa paitsi sen takia, että suuri nettomaksajamaa Iso-Britannia lähtee, mutta myös siksi, että on paljon uusia alueita, joihin  budjetissa halutaan satsata, Sari Essayah sanoo.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah antoi hallitukselle kipakkaa palautetta sen tukemasta EU-politiikasta kevätistuntokauden ensimmäisellä eduskunnan kyselytunnilla.

Iso-Britannian EU-eron vuoksi yhteinen EU-budjetti on haasteiden edessä, mutta Essayah pitää Suomen näkökulmasta erittäin valitettavana, että hallitus on taipunut kannattamaan euromaille yhteistä budjettilinjaa.

– Suomi on sitä aiemmin järjestelmällisesti vastustanut ja nähnyt sen turhana, koska siellä on tarkoitus yhteisellä rahalla lähteä tukemaan sellaisia kilpailukykyedellytysten nostamisia, jotka kuitenkin kuuluvat kansalliseen päätäntävaltaan ja joissa pitäisi ottaa kansallisesti vastuuta, Essayah muistutti.

– Minkä tähden Suomen hallitus on taipumassa tähän, että tällainen turha ja kallis oma euromaitten budjettilinja tänne budjetin sisälle ollaan tekemässä, Essayah kysyi

Hän arvioi, että Suomi ei myöskään budjetilinjalle suunniteltujen kriteereitten valossa tule hyötymään millään tavalla eurobudjettilinjasta.

– Minkä tähden Suomen hallitus on taipumassa tähän, että tällainen turha ja kallis oma euromaitten budjettilinja tänne budjetin sisälle ollaan tekemässä, Essayah kysyi

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen vastasi, että EU:n rahoituskehys on yksi kokonaisuus, ja mistään ei ole päätetty ennen kuin kaikesta on päätetty, ja kaikesta päätetään yksimielisesti.

– No nyt ollaan sitten tekemässä tämä uusi eurobudjetti. Siihen komissio esitti aika isoakin budjettia, ja Suomi puheenjohtajamaana laski sitä tasoa. Me otimme siitä useita miljardeja pois, ja nyt tämän eurobudjetin koko on reilu 10 miljardia euroa, alle 15 miljardia euroa, tässä esityksessä, ja se on neuvotteluitten kohteena niin kuin kaikki muukin tässä rahoituskehyksessä ja lopulta yhtenä kokonaisuutena päätetään.

Tuppurainen piti varsin todennäköisenä, että yhteinen eurobudjetti toteutuu.

– Sitä isot maat Ranska etunojassa mutta muutkin ovat ajaneet, ja meidän tehtävämme on huolehtia siitä, että se pysyy rahoituskehyksen puitteissa ja että sen käyttökohteista tulee mahdollisimman järkeviä.

Ylös