– Jokainen kansalainen on nyt osa sairaanhoitoa, lääkäri-kansanedustaja Sari Tanus muistuttaa

17.3.2020 klo 20:21 Eduskunta Samuli Rissanen

– Jokaisen kansalaisen tulee nyt viimeistään herätä ja ottaa koronaviruksen aiheuttama tilanne vakavasti ja noudattaa tiukasti kaikkia annettuja ohjeita, kansanedustaja Sari Tanus sanoo.

– Erikoislääkärinä totean, että jokainen kansalainen on nyt tässä tilanteessa osa sairaanhoitoa. Jokaisen on tehtävä osuutensa viruksen leviämisen rajoittamiseksi.

Tanus muistuttaa, että tautia voi kantaa ja tartuttaa aivan oireettomanakin, minä vuoksi kontakteja pitää välttää. Sen sijaan etäyhteyttä, apua ja rohkaisua pitää jokaisen toisille antaa päivittäin.

Kroonisista sairauksista on huolehdittava mahdollisimman hyvin ja lievät infektio-oireet hoitaa kotona. Sairaanhoitoon on oltava yhteydessä vasta, kun on todellinen tarve.

Ollaanko Suomessa valmiita kokeilemaan voimakkaasti oireileville niitä lääkkeitä, joita Kiinassa on saatu hyviä tuloksia ja joita Israelissa on otettu kokeilukäyttöön

– Päättäjien on edesautettava terveydenhuollon mahdollisimman tehokasta toimintaa.

Riskiryhmistä, ikäihmisistä on huolehdittava niin kotimaassa olevista kuin ulkomailta kotimaahan pyrkivistä.

– Kumipyörillä kotiin pyrkivät kohtaavat suljettuja rajoja ja sinivalkoisten siipien lennot ovat täynnä tai peruttu. Kuinka hallitus auttaa suomalaiset kotiin. Saadaanko ylimääräisiä lentoja ja vihreää linjaa läpi Euroopan kotiin pyrkiville.

– Entä ollaanko Suomessa valmiita kokeilemaan voimakkaasti oireileville niitä lääkkeitä, joista Kiinassa on saatu hyviä tuloksia ja joita Israelissa on otettu kokeilukäyttöön, Tanus kysyy.

Ylös