Tammikuu toi tiedot koronavirusepidemiasta, satojen potilaiden kuolemasta Kiinan Wuhanissa, ihmettelyn kiinalaisten tiukoista toimista ja hetkessä rakennetusta suuresta sairaalasta. Epidemian riehuessa ja kuolleiden määrä noustua tuhansiin kukaan ei enää kyseenalaistanut kiinalaisten tiukkoja toimia.

Helmikuu paljasti ensimmäiset kaksi koronaviruspotilasta Italiassa. Jo tuolloin oli selvää, että Italia ja sen myötä Eurooppa on menetetty koronavirusinfektiolle. Riittävän nopeisiin, tiukkoihin rajoitustoimiin ei Italia eikä muukaan Eurooppa pysty.

Toivoin Suomen tekevän poikkeuksen. Toimet Lapin 1. koronapotilaan ja altistuneiden kanssa olivat lupaavia. Sen sijaan Italian infektiotilanteeseen reagoiminen jäi lapsenkenkiin. Matkustettiin Eurooppaan ja takaisin työpaikoille, jopa sairaaloihin ilman karanteenia tai testauksia – vaikka juuri noita WHO on painottanut.

Kallion sisällä perustuslakivaliokunnassa mietintöä sorvattaessa käytän lääkärin ääntä. Samalla ihmettelen löysiä toimia kentällä ja johtajuuden puutetta.

Sinkoilin eduskunnassa ministereiden ja puhemiehen perässä vaatien ripeitä päätöksiä ja tiukempia linjauksia. Tartuntatautilaki mahdollistaa nopeat, laajatkin toimet taudin leviämisen pysäyttämiseksi – myös koulujen, keskusten ja ravintoloiden sulkemisen ja kokoontumisten lopettamisen. Tätä odotin.

Tartuntatautilakiin pohjaavat toimet avaavat myös mahdollisuuksia korvauksiin toiminnan keskeytyessä.

Maaliskuu toi viimein poikkeusolojen toteamisen ja Suomen rauhanajan ensimmäisen valmiuslain käyttöönoton. Kallion sisällä perustuslakivaliokunnassa mietintöä sorvattaessa käytän lääkärin ääntä. Samalla ihmettelen löysiä toimia kentällä ja johtajuuden puutetta.

Nyt jokaisella on vastuu. Mitä minä voin tehdä? Rukoile ja toimi vastuullisesti.