– Kunnille lisää työkaluja alueensa yrittäjien auttamiseen koronakriisissä, vaatii Aki Ruotsala

1.4.2020 klo 11:52 Politiikka KD Lehti

KD:n puoluevaltuuston puheenjohtaja Aki Ruotsala harmittelee sitä, miten vähän kunnille on annettu toistaiseksi työkaluja yrittäjien auttamiseksi.
– Yritykset eivät tarvitse nyt tukea kehittämiseen, vaan selviämiseen. Toivottavasti tämä viikko muuttaa suunnan, ja kunnat saavat enemmän välineitä alueensa yritysten auttamiseen, Ruotsala sanoo 26.3. antamassaan haastattelussa.

Kuortaneen elinkeinovastaavana työskentelevä Aki Ruotsala muistuttaa, että kuntia sitoo vahva yhdenvertaisuuden vaatimus. Se rajoittaa suorien tukien antamista ilman väliaikaisia muutoksia lainsäädäntöön. Kuntalain uudistuksessa 2015 ajettiin vahvasti kilpailuneutraliteettivaatimusta kunnan toimintaan, joka estää kunnan harjoittamat ”markkinahäiriöt”.

Selkeä viesti pitää saada valtion suunnalta, mitä tehdä.

– Mikäli valtio haluaisi auttaa yrittäjiä paikallisesti, kunnille tulisi antaa lupa tehdä paikallista harkintaa yritysten tukemisessa. Tällöin apu voitaisiin ohjata kaikkein eniten apua tarvitseville. Tähän yleiset hyvän hallinnon periaatteet eivät anna toistaiseksi mahdollisuutta.

– Päävastuullinen tässä on valtio, eivät kunnat. Selkeä viesti pitää saada valtion suunnalta, mitä tehdä. Tahtoa paikallisesti varmasti löytyy jos on keinoja, Ruotsala linjaa.

Somessa liikkuva humoristinen kuva siitä, miten epäselväksi osa yrittäjistä kokee koronatuet.

Kunnat tekevät parhaillaan erilaisia paikallisia ratkaisuja sen mukaan, mihin lainsäädäntö ja resurssit venyvät. Näitä hyviä käytäntöjä pitäisi pystyä nyt jakamaan.

Tuen pitäisi olla Ruotsalan mukaan mahdollisimman vähän byrokraattista. Nykyinen hankebyrokratia voi olla pahimmillaan tukemisen este ja kohdistua vain kehittämiseen, kun pitäisi keskittyä selviämiseen.

Myös se mietityttää paikallisesti, miten henkilöstön vähennyksistä kärsineiden ELY-keskusten resurssit ja toimintatavat venyvät tämänkaltaiseen tukitoimintaan.

Vaikka tilanne on uusi myös hallitukselle, kriisiviestintä kuntien suuntaan on ollut vähän poukkoilevaa.

Ruotsala katsoo, että hallituksen tavassa viestiä kuntien suuntaan on myös parannettavaa.

– Vaikka tilanne on uusi myös hallitukselle, kriisiviestintä kuntien suuntaan on ollut vähän poukkoilevaa. Päätöksiä on tehty, sitten on peruutettu.

– Kunnat ovat joutuneet rakentamaan omaa tilannekuvaansa: on lomautettu ja lähetetty lapsia koulusta kotiiin, sitten ovia on taas käsketty avaamaan. Se on koettu kunnissa hieman ongelmalliseksi. Tilanteesta kertoo se, että tärkeimmät tietokanavat ovat olleet lähinnä tiedotusvälineet, Ruotsala harmittelee.

– Kokonaisuudessaan kriisi on osoittanut jo tähän mennessä, että kuntien varautumisen ja valmistautumisen perinne on mahdollistanut päätöksentekokyvyn säilymisen ja joustavan toiminnan. Usko paikalliseen hallintoon kriisitilanteessa ei ole ainakaan vähentynyt, Ruotsala sanoo.

Toim. huom. Haastattelu on kooste Arvoistasi politiikkaa -poadcastin pohjalta, joka on tehty 26.3. Kuuntele tästä

Ylös