Etelän huijarit ja pohjoisen kitupiikit

15.4.2020 klo 06:49 Kolumnit Tapio Luoma-aho

Kaikkihan tiedämme, ettei politiikassa useinkaan tärkeintä ole se, miten asiat ovat, vaan miltä ne näyttävät. Tunteet ja mielikuvat voittavat numerot ja faktat mennen tullen. Ja mitä vähemmän koulutettua väki on, sitä helpommin se käy.

Kiirastorstaina euroryhmän ministerit valvoivat myöhään ja saivat sovittua noin 500 miljardin euron kriisipaketista. Siitä, mikä on Suomen vastuiden kokonaismäärä paketissa, joka toki on muutenkin lisää velkavastuuta entisten päälle, tosin on vielä epäselvyyttä, kuten Sari Essayah toteaa.

Kiirastorstaita edeltänyt poliittinen kärsimysnäytelmä Euroopan vastauksesta koronakriisin aiheuttamiin taloudellisiin haasteisiin näytti suunnilleen tältä: yhdeksän eteläistä euromaata ehdotti yhteisessä kirjeessään ns. koronabondeja eli kaikkien euromaiden yhteisen joukkolainan ottoa koronan talousvaikeuksien torjuntaan. Tähän muun muassa Hollanti, Saksa ja Suomi sanoivat ei.

Eurooppalaisessa mediassa ”herra EI:ksi” nostettiin Hollannin kristillisdemokraatti valtiovarainministeri Wopke Hoekstra. Otettiin vielä pari kuvaa, jossa kaveri on sopivan yrmyn näköinen ja uutinen oli valmis.

Ja juuri mitään ei sitten tapahtunutkaan ennen viime torstaita.

Vaikka tietenkin tapahtui. Mutta politiikassa ja yleensäkin viestinnässä tärkeää ei ole vain se, kuka saa sanoa viimeisen sanan, vaan myös se, kuka saa sanoa ensimmäisen.

Tällä kertaa ensimmäinen sana oli ”eurobondit” ja vastaus niihin nee..! Valitettavasti viesti ehti jo mennä Etelä-Euroopassa läpi: hyvinvoivat pohjoiseurooppalaiset ovat välinpitämättömiä kitupiikkejä, jotka ajattelevat vain omaa lompakkoaan.

Ja täällä pohjoisessa saatiin ruokittua tuttua sanomaa: taas ne etelän koijarit yrittävät vedättää kriisin varjolla. Jotain kovin tuttua tässä asetelmassa on. Asiaan otti peräti Paavi Fransiskus kantaa pääsiäispuheessaan.

– Euroopan unionilla on nyt edessään käänteentekevä haaste, mistä riippuu ei vain sen tulevaisuus, vaan koko maailman tulevaisuus. Nyt ei ole oikea aika tehdä jakolinjoja. Välinpitämättömyys ja itsekeskeisyys eivät ole sanoja, joita haluamme kuulla. Haluan kieltää ne ikuisesti.

Vähän hengellisempää kieltä käyttäen: Eurooppa tarvitsee sekä armoa että totuutta.

Ilman yhdessä sovittujen sääntöjen noudattamista mikään ei toimi, eikä luottamus pysy. Ja toisaalta ilman apua, solidaarisuutta ja yhteistyötä ajaudumme toisistamme nopeasti erilleen.

Mutta kysymys on miten, kuinka paljon ja kenelle? Paavi on oikeassa siinä, että pelissä voi olla paljon, ehkä taas kerran koko globaali talousjärjestelmä. Näin myös historioitsija Adam Tooze kirjoittaa 14.4. Guardianissa.

Median ja päättäjien vastuu

Palataan siihen viestintään. Ehkä siihen pitäisi suhtautua kuin uhmaikäiseen lapseen, joka mankuu kaupassa tikkaria: jyrkän kieltämisen on parempi yrittää siirtää huomio johonkin parempaan vaihtoehtoon.

Käytännössä EU-maat toki auttoivat jo ennen tukipakettia toisiaan koronakriisin hoidossa paljon enemmän kuin vaikkapa Kiina tai Venäjä näyttävine temppuineen. Mutta se nyt vaan ei ole kiinnostava uutinen. Uutisoinnin kannalta euroalueen tukipaketti tuli myöhään.

Valitettavasti tämä ajatus ehti jo painua syvälle: kansat ajattelevat vain omaa etuaan. Ja tottahan se on, että yhteistyötä pitäisi tehdä paljon enemmän. Mutta paljonko, keneltä ja kenelle? Samalla iso kysymys siitä, mihin suuntaan koko talous- ja rahaliittoa pitäisi kehittää, vaanii edelleen pinnan alla.

Vastuu siitä, johtaako tämä koronapandemia tai joku seuraava kriisi EU:n ja eurooppalaisen yhteistyön totaaliseen hajoamiseen vai vahvistumiseen, on paitsi päättäjillä myös medialla. Kuten oli EU:iin liittymisen ja Brexitin kohdalla, te rakkaat mediavaikuttajat osaltanne päätätte nytkin Euroopan kohtalosta.

Talous on suhteita

Kuten ekonomisti Paul Mills kirjoittaa, taloudessa on ytimeltään kyse suhteista. On kauppasuhteita, velkasuhteita, neuvotteluja, sopimuksia, vaihdantaa. Jos suhteet eivät ole kunnossa, ei kauppakaan suju. Ja toisaalta juuri kauppa on niitä asioita, joka pitää kansat pois toistensa kurkusta. Tämähän se Euroopan unioninkin idea kai oli. Vieläkö siedämme toisiamme?

Eurooppa tarvitsee sekä armoa että totuutta.

Kirjoittaja Tapio Luoma-aho on Ajatushautomo Kompassin toiminnanjohtaja ja työskentelee KD eduskuntaryhmän avustajana.

 

 

Ylös