”Meillä ei ole varaa lasten ja nuorten laajamittaiseen syrjäytymiseen” – Päivi Räsäsen mukaan koronakriisin aikana on panostettava perheisiin

25.4.2020 klo 08:30 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien mukaan on valitettavaa, että hallitus lukitsee vuosi sitten täysin erilaisissa oloissa laaditun hallitusohjelman.

– Nyt pitäisi ennakkoluulottomasti uudistaa hallitusohjelma, Räsänen edellyttää.

Hallituksen kehysriihessä on päätetty sekä lisätalousarviosta koronakriisista aiheutuvien menojen kannattamiseksi että julkisen talouden suunnitelmasta tuleville vuosille.

Lisätalousarvio on Suomen historian suurin, yli 4 miljardin euron arvoinen. Kun vielä verotulot tippuvat useilla miljardeilla, ovat budjetin kustannusvaikutukset Suomen talouteen massiiviset.

Toukokuussa on odotettavissa vielä kolmaskin mittava lisäbudjetti.

– Kyllä nämä ovat välttämättömiä tässä tianteessa, että päästään tämän ajan yli. Erityisesti on toimittava niin, että terveet yritykset eivät joudu konkurssiin sulkutoimenpiteiden aikana ja työpaikat kyettäisiin säilyttämään, kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsänen arvioi KD-Kompassi-ohjelmassa Radio Deillä.

– Nyt tarvitaan voimakkaita toimia epidemian nujertamiseksi

Pitemmän tähtäimen julkisen talouden suunnitelman osalta tilanne on sumuinen; hallitus ei tee linjauksia nyt vaan ne on jätetty syksyyn.

– Nyt tarvitaan voimakkaita toimia epidemian nujertamiseksi, Räsänen sanoo.

Budjetissa löytyy 600 miljoonan euron määräraha suojavarusteisiin, joita tarvitaan terveydenhuollossa. Niiden saaminen on kuitenkin hyvin epävarmaa, ja siksi nähtäväksi jää, selvitäänkö kriisin kriittisen vaiheen läpi riittävin suojavarustein.

VM:n mukaan Suomen talous supistuu 5,5 prosenttia, mikäli taloutta rajoittavat toimet kestävät kolme kuukautta.

Räsäsen mukaan rajoitustoimet voivat jatkua pitempäänkin.

– On hyvin vaikea tässä aiheessa sanoa, riittääkö tämä kolme kuukautta, Räsänen myöntää.

Tämän takia tarvitaan Räsäsen mukaan voimakasta testaamista, jäljitetään altistuneet ja suunnataan eristämis- ja karanteenitoimet altistuneisiin ja vapautetaan muut sulkutoimilta.

Hallituksen talouspolitiikan ongelmia ei voi lakaista koronamaton alle, Räsänen sanoo.

Silti mitään toimia julkisen talouden tasapainottamiseksi ei ole esitetty. Kristillisdemokraattien mukaan on valitettavaa, että hallitus lukitsee vuosi sitten täysin erilaisissa oloissa laaditun hallitusohjelman.

– Nyt pitäisi ennakkoluulottomasti uudistaa hallitusohjelma, Räsänen edellyttää.

Esimerkiksi hän ottaa oppivelvollisuusiän uudistuksen, joka on kallis, mutta sen vaikutus syrjäytymisen ehkäisemiseen on hyvin kyseenalainen.

Räsäsen mukaan olisi tärkeä kohdentaa voimavarat jo varhaisempaan vaiheeseen, kuten varhaiskasvatukseen.

Koronakriisi lisää todennäköisesti myös joidenkin etäopetuksessa olleiden lasten tarvetta erityisopetukseen.

Erityisen tärkeä on nyt panostaa lasten ja perheiden hyvinvointiin.

– Meillä ei ole varaa lasten ja nuorten laajamittaiseen syrjäytymiseen.

Kuuntele Päivi Räsäsen koko haastattelu KD-Kompassi-ohjelmassa Radio Deillä lauantaina 25.4. klo 12.50.

Ylös