Pienyrittäjän pohdintoja koronakriisissä

28.4.2020 klo 16:35 Kolumnit Ruut Nygård

Perjantai 13. päivä oli nimensä veroinen. Covid-19 oli rantautunut ryminällä Suomeen. Taistelu tätä näkymätöntä vihollista vastaan alkoi minun kohdallani. Ensimmäinen isku osui ja upposi. Perjantaiaamuna puhelin soi. Raskain sydämin maahantuoja joutui irtisanomaan sopimuksemme. Auto ja koulutustarvikkeet tulisi palauttaa välittömästi.

Istuessani maahantuojan autossa, katselin peruutuspeilistä taakse jäänyttä elämää. En millään voinut uskoa, että kaikki unelmani, jo osittain toteutuneet, valuivat käsistäni ulottumattomiin.  Jälleen kerran elämäni muuttui sekunneissa. Sinänsä siinä ei ollut mitään uutta. Olihan minut jo kerran pahasti yllätetty poikaystäväni kuollessa auto-onnettomuudessa.

Kokemuksesta viisastuneena, en pidä enää mitään varmana. Muuta kuin sen, mitä Isossa Kirjassa sanotaan. En silti voinut välttyä harmistukseltani. Tuntui niin äärettömän epäreilulta luopua kaikesta siitä, mitä olin kovalla työllä ansainnut.

Kerätessäni itseäni auton penkiltä ylös, puhelin soi. Asiakkaat peruvat hoitoaikojaan. Yritän olla urhea, tsempata ja ymmärtää. Vakuuttaa, että parempia aikoja on vielä tulossa. Valehtelen sujuvasti tietäen, että pahempaa on tulossa.

Päässäni alkaa kuumeisesti rattaat raksuttamaan. Kuinka selviän yli tämän upottavan suon? Todennäköisesti en mitenkään. Menot kun eivät valitettavasti pysähdy kriisienkään keskellä. Whatsapp-viesti kilahtaa. Siinä ystäväni lupaa majoittaa ja ruokkia minut, jos on tarvetta. Hymyilen.

Hallitus heittää yrittäjille pelastusrenkaan lainapaketin muodossa. Närkästyn. Aivan kuin sanoisin sinulle lukijani, että ota pikavippejä elääksesi. Nyt kun eletään jo huhtikuun loppupuolta, on avustuksia tullut lisää. Terveet yritykset eivät ole näistä hyötyneet. Yleensä on ollut niin, että kun kriisejä tulee, jotkut yritykset selviävät ja toiset eivät. Se on se kuuluisa yrittämisen riski, jonka jokainen yrittäjä ottaa leikkiin ryhtyessään. Kriiseillä on puhdistava vaikutus ja näin jyvät erottuvat akanoista ja kenttä ”puhdistuu”. Pahoin pelkään, että tulevaisuudessa monet terveetkin yritykset tulevat kaatumaan. Tuet kun on jo jaettu alkumetreillä.

Se mitä hallitus olisi voinut tehdä kaikkien yrittäjien avustamiseksi, olisi ollut verohelpotukset. Esimerkiksi arvonlisäverovelvollisuuden ylärajaa tulisi välittömästi nostaa nykyisestä 10 000e vähintään 20 000e tasolle. Arvonlisäveroja tulisi myös tasapäistää. On uskomatonta, että edelleen yrittäjät ovat äärimmäisessä epätasa-arvossa toisiinsa nähden. Jotkut maksavat 0% arvonlisäveroa ja toiset 24% (jopa samasta työstä) ja toiset siltä väliltä. Itseäni auttaisi suuresti, jos näinä vaikeina aikoina voisin pienistä tuloistani jättää 24% arvonlisäverot maksamatta. En tarvitse valtiolta 724e/kk työttömyysetuutta. Summa ei todellakaan kata edes puolia kuluistani. En myöskään voisi saada sitä, koska tuloni ylittävät juuri ja juuri tämän maagisen 1089,67e/kk myöntämiskriteerin rajan. Mistä nämä summat keksitään, kysyn vain?

Entä mitä auttaa tämä kunnilta haettava 2 000 euron kertakorvaus? Jos sattuisin tämän saamaan (tähänkin on melkoiset myöntämiskriteerit) auttaisi se yritystäni yhden kuukauden eteenpäin. Valitettavasti en usko, että kuukauden päästä asiat ovat taas normalisoituneet. Avustuksien tulisi olla nyt sellaisia, joilla saadaan yrittäjyys ylipäätänsä kannattavaksi Suomessa. Mielestäni nyt pitäisi tehdä asioita oikein ja myöntää huomattavia verohelpotuksia edes pienyrittäjille. Tällöin avustukset olisivat tasapuolisesti kaikkien saatavilla ja moni yrittäjä selviäsi kriisin ylitse nyt ja tulevaisuudessa.

Näiden sekavien aikojen keskellä luovutan kaiken Hänelle, jolta apu tulee. Yritykseni tulevaisuus on suuremmissa käsissä. Noudatan yksinkertaista selviytymisstrategiaa. Teen sen mikä voin ja varaudun pahimpaan. On jälleen aika oppia elämään päivä kerrallaan. Siinä se elämän suurin haaste onkin.

Kirjoittaja Ruut Nygård on KD Naisten 2. varapuheenjohtaja ja seinäjokelainen yrittäjä.

Ylös