Koronaa piikeistä kiinni

20.5.2020 klo 13:08 Kolumnit Sari Tanus

Kevät toi Koronan, Covid-19 -pandemian, ja sen myötä monet rajoitukset ja uudet toimintatavat. Käsien huolellinen, usein toistuva pesu oli päässyt unohtumaan, hihaan yskimisessä oli parannettavaa ja parin metrin välimatkan pitäminen oli aivan uutta opeteltavaa. Jos näitä on opittu, niin luku sinänsä on käsien kasvoilta pois pitäminen – pinttyneestä tavasta ei millään päästä eroon, kädet karkaavat kasvoihin tuon tuostakin.

Varsinainen vatkaaminen syntyi maskien, suu-nenäsuojainten käytöstä. Kun käytännön järki, sairaanhoidon vuosikymmenten kokemus ja tutkimustuloksetkin osoittavat, että suu-nenäsuojilla on virusten, myös koronavirusten, leviämistä vähentävä vaikutus . Kaukomaiden lisäksi myös monet Euroopan maat edellyttävät suu-nenäsuojien käyttöä julkisilla paikoilla, niin Suomen viranomaiset varovat ottamasta kantaa. Viimein alkavat kuitenkin selvittää.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n  ja sosiaali-ja terveysministeriön touhua ihmeteltäessä tulee väkisinkin miettineeksi, halutaanko taudin kuitenkin leviävän laajemmalle vai mitä vetkuttelun takana oikeasti on.

Jos sinä, minä ja kolme miljoonaa muuta kansalaista päätämme keskittyä hankkimaan vain kotimaista, kotimaisia tuotteita ja lähiyrittäjien palveluita, niin sillä varmasti on merkitystä myös taloudelle.

Inhimillisesti, eettisesti ja myös kansantaloudellisesti ainut oikea, järkevä ja kestävä ratkaisu on pyrkiminen Covid-19 -pandemian tukahduttamiseen. Siinä ovat onnistuneet muutkin maat ja meillekin se on mahdollista. Kuin härkää sarvista, otetaan Koronaa piikeistä kiinni ja painetaan tauti alas järkevästi toimien. Suojatoimien lisäksi laajat testaukset, altistuneiden jäljitykset myös teknologiaa hyödyntäen ja eristykset,  karanteenit sairastuneille ja altistuneille. Samalla voimme avata yhteiskuntaa! Pääsemme palaamaan normaaliin.

Pakon edessä olemme oppineet ja tarttuneet moneen uuteen. Opit ja parhaat käytänteet on juurrutettava käytäntöön jatkossakin.

Talouden nousuun vaikuttavat paitsi maailman tilanne, valtakunnan ja paikallisen tason päättäjien linjaukset, myös jokaisen kansalaisen arjen päätökset. Jos sinä, minä ja kolme miljoonaa muuta kansalaista päätämme keskittyä hankkimaan vain kotimaista, kotimaisia tuotteita ja lähiyrittäjien palveluita, niin sillä varmasti on merkitystä myös taloudelle. Oletko mukana?

Ylös