Eduskunta valitsi Anu Vehviläisen uudeksi puhemiehekseen
9.6.2020 klo 14:52 Eduskunta Samuli Rissanen
Eduskunnan uudeksi puhemieheksi on valittu sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja, keskustan kansanedustaja Anu Vehviläinen.
Hetki sitten eduskunnan täysistunnon yhteydessä pidetyssä puhemiesvaalissa eduskunnan uudeksi puhemieheksi valittu Vehviläinen sai tuekseen 167 ääntä.
Edustajat Kärnä, Mustajärvi ja Savola saivat kukin yhden äänen. Vaalissa annettiin kaksi tyhjää äänestyslippua.
Eduskunnan puhemies vaihtui, koska tehtävää hoitanut Matti Vanhanen siirtyy valtiovarainministeriksi keskustan puheenjohtaja Katri Kulmunin jouduttua eroamaan ministeritehtävästään.
Keskustan eduskuntaryhmä valitsi Vehviläisen puhemiesehdokkaakseen ryhmäkokouksessa aiemmin tänään.
Vehviläinen on toiminut liikenneministerinä vuosina 2007–2011, kunta- ja uudistusministerinä 2015–2019 sekä kunta- ja liikenneministerinä vuonna 2019
Joensuusta kotoisin oleva Anu Vehviläinen on keskustan pitkäaikainen kansanedustaja Savo-Karjalan vaalipiiristä. Vehviläinen on toiminut liikenneministerinä vuosina 2007–2011, kunta- ja uudistusministerinä 2015–2019 sekä kunta- ja liikenneministerinä vuonna 2019.
Eduskunnan puhemiehistöön kuuluvat puhemiehen lisäksi ensimmäinen varapuhemies, Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne ja toinen varapuhemies, perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola.