Valtiovarainministeriö: Talous supistuu tänä vuonna 6 prosenttia, mikäli toista virusaaltoa ei tule

16.6.2020 klo 12:02 Politiikka Samuli Rissanen

Suomen talous supistuu 6 prosenttia vuonna 2020, ennustaa valtiovarainministeriö tänään julkaistussa taloudellisessa katsauksessaan.

Ennusteessa on oletettu, että koronaepidemia hiipuu vähitellen pois, eikä syksyllä ei tule toista epidemia-aaltoa.

Koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi tehdyt rajoitustoimet supistavat Suomen taloutta merkittävästi tänä vuonna.

Valtiovarainministeriön tuoreen ennusteen mukaan Suomen talous supistuu tänä vuonna 6 prosenttia.

Ennuste on edellistä synkempi, sillä vielä huhtikuussa VM arvioi, että bruttokansantuote alenisi 5,5 prosenttia.

Elvytyksen ja jälleenrakennuksen rinnalla pitää pian päättää toimista, joilla vakautetaan julkinen taloudenpito pidemmällä aikavälillä

Viennin lisäksi supistuvat yksityinen kulutus ja investoinnit. Talouden toipuminen on loppuvuoden aikana hidasta, mutta valtiovarinministeriön ennusteen mukaan ensi vuonna bruttokansantuotteen (BKT) arvioidaan kasvavan 2,5 prosenttia ja 1,7 prosenttia vuonna 2022.

Myös julkinen talous velkaantuu tänä vuonna erittäin nopeasti. Julkisen talouden alijäämä kasvaa yli 8 prosenttiin, ja julkisyhteisöjen velka kipuaa noin 71 prosenttiin suhteessa BKT:hen.

Julkinen talous pysyy 2020-luvun puoliväliä lähestyttäessä yhä selvästi alijäämisenä.

– Tuki yrityksille, työllisyydelle ja toimeliaisuudelle kantaa meitä yli kriisin mutta heikentää julkista taloutta merkittävästi. Elvytyksen ja jälleenrakennuksen rinnalla pitää pian päättää toimista, joilla vakautetaan julkinen taloudenpito pidemmällä aikavälillä, VM:n osastopäällikkö, ylijohtaja Mikko Spolander kertoo.

Valtiovarainministeriön ennusteessa on oletettu, että koronaepidemia hiipuu vähitellen pois, eikä syksyllä tule toista epidemia-aaltoa. Kuluttajien luottamus ja talouden toimintakyky pysyvät heikkoina siihen saakka, kunnes sairauteen on löydetty tehokas hoito tai rokote.

Koronakriisi löi talouteen jo maaliskuussa erilaisten rajoitusten vuoksi.

Tilastokeskus kertoi aiemmin tänään, että kansantalouden työpäiväkorjattu tuotanto väheni huhtikuussa 7,9 prosenttia vuoden takaisesta.

Tilastokeskus tarkensi myös maaliskuun lukuja. Tarkennettujen tietojen mukaan tuotanto pieneni jo maaliskuussa 5,7 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.

Helmikuussa kansantalouden tuotanto kasvoi prosentin ja tammikuussa 1,5 prosenttia.

Ylös