– Rasistin tai vaikkapa homofoobikon leima lyödään silloin, kun asialliset argumentit loppuvat, Päivi Räsänen sanoo

28.6.2020 klo 08:55 Politiikka Samuli Rissanen

– Rasistin tai vaikkapa homofoobikon leima lyödään silloin, kun asialliset argumentit loppuvat. Näistä leimoista tulee aktiivisesti kieltäytyä, kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsänen muistuttaa.

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsänen palaa blogikirjoituksessaan (27.6.) eduskunnan perjantaiseen äänestykseen kansanedustaja Juha Mäenpään syytesuojasta.

– Siinä ei päätetty siitä, miten suhtaudutaan rasismiin tai tuomitaanko edustaja Mäenpään puheenvuoro rikokseksi, vaan siitä, murretaanko kansanedustajan syytesuoja. Äänestyksessä ei myöskään päätetty siitä, miten suhtaudutaan maahanmuuttopolitiikkaan tai perussuomalaisiin, Räsänen kirjoittaa.

– Kansan valitsemilla edustajilla tulee olla edelleen oikeus toimia kansan äänitorvena, silloinkin kun mielipiteet ärsyttävät tai häiritsevät

Hänen mukaansa eduskunnassa äänestettiin ennen muuta sananvapaudesta, jonka tilaa jatkuvasti huolestuttavasti kavennetaan.

– Kansan valitsemilla edustajilla tulee olla edelleen oikeus toimia kansan äänitorvena, silloinkin kun mielipiteet ärsyttävät tai häiritsevät. Eduskuntasalissa on sanottu monta asiaa, jotka ovat loukanneet tai harmittaneet myös minua.

Räsäsen mielestä kynnys eduskunnassa lausuttujen mielipiteiden viemiseksi käräjäsaleihin tulee pitää korkealla. Muutoin on vaarana poliittisten mielipiteiden itsesensuurin kehä, joka vieraannuttaa kansalaisia entisestään demokratiasta. Mielipiteiden ilmaisun rajoittaminen on historiassa uhannut jopa yhteiskuntarauhaa.

Räsänen muistuttaa, että rasistin tai vaikkapa homofoobikon leima lyödään silloin, kun asialliset argumentit loppuvat. Näistä leimoista tulee aktiivisesti kieltäytyä.

– Olen itsekin eri linjoilla perussuomalaisten kanssa maahanmuuttopolitiikasta. Kannatan kiintiöpakolaisten määrän lisäämistä ja sisäministerinä toimiessani myös aloitteestani näitä määriä lisättiin.

– En kannata kotouttamisen määrärahojen leikkaamista. En hyväksy kenenkään ihmisarvon loukkaamista. Jokainen on yhtä arvokas, Jumalan kuvaksi luotu ihminen riippumatta taustastaan tai ominaisuuksistaan.

Ylös