– Valko-Venäjän presidentinvaalien tulosta ei pidä tunnustaa ja pakotteita on asetettava, Päivi Räsänen vaatii

14.8.2020 klo 14:16 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsänen vaatii, että Suomen hallituksen on annettava vahva tuki Valko-Venäjän vapautta kaipaavalle kansalle.

Suomen ulkopoliittisen johdon sekä Euroopan Unionin tulee nyt antaa vahva tukensa Valko-Venäjän oppositiolle, kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsänen vaatii.

– On häpeä, että Euroopan sydämessä, vajaan 500 kilometrin matkan päässä Suomesta, on mahdollista näin räikeästi polkea ihmisoikeuksia, sanan-, uskonnon- ja poliittisen toiminnanvapautta. Valko-Venäjän presidentin vaalien tulosta ei pidä tunnustaa ja pakotteita tulee ryhtyä uudestaan asettamaan, Räsänen sanoo tiedotteessaan.

Poliittisen toiminnan vapauden lisäksi Valko-Venäjällä rajoitetaan voimakkaasti sanan- ja uskonnonvapautta.

Hänen mukaansa Valko-Venäjä on erittäin vaarallisessa tilanteessa. Vuosikymmeniä hallinnut diktaattori julistettiin jälleen kerran presidentinvaalien voittajaksi 80 prosentin ääniosuudella. Opposition presidenttiehdokas on ajettu maanpakoon ja tuhansia ihmisiä on mielivaltaisesti pidätetty ja kidutettu. Tästä huolimatta kansalaiset jatkavat mielenosoituksia vapauden tai jopa hengen menettämisen uhalla.

EU:n ulkoministerit järjestävät tänään ylimääräisen kokouksen, josta Räsänen odottaa päätöksiä tuntuvista ja nopeista sanktioista. Hänen mukaansa nyt pitäisi käyttää myös kahdenvälisiä suhteita Venäjälle, joka on avainasemassa Lukashenkon vallassa pysymiseen.

– Valko-Venäjän itsevaltaiseen johtoon aiemmin kohdistettuja pakotteita on purettu sinisilmäisesti siinä toivossa, että yhteistyöllä voitaisiin edistää demokratiakehitystä. Nämä toiveet eivät ole toteutuneet, Räsänen muistuttaa.

Räsänen osallistui kristillisdemokraattien puheenjohtajana ollessaan vuonna 2009 Minskissä Valko-Venäjän Kristillisdemokraattisen puolueen perustamiskokoukseen. Räsänen kertoo, että puolue oli tuolloin kerännyt kannattajakortteja runsaasti yli vaaditun määrän, mutta silti maan oikeusviranomaiset eivät suostuneet hyväksymään puolueen rekisteröintiä.

– Oppositionpuolueiden puheenjohtajat istuivat silloin vankilassa. Tämä tilanne on valitettavasti edelleen jatkunut. Poliittisen toiminnan vapauden lisäksi Valko-Venäjällä rajoitetaan voimakkaasti sanan- ja uskonnonvapautta. Useita seurakunnan johtajia ja pappeja on istunut vankiloissa esimerkiksi kastetilaisuuden järjestämisen vuoksi.

Ylös