Afrikkalainen sikarutto on torjuttava – Peter Östman kannustaa lisäämään villisikojen metsästystä

21.8.2020 klo 13:37 Politiikka Samuli Rissanen

Kansanedustaja Peter Östman kantaa huolta afrikkalaisen sikaruton leviämisestä Suomessa ja kannustaa metsästäjiä villisikajahtiin.

KD:n kansanedustaja ja varapuheenjohtaja Peter Östman kannustaa lisäämään villisikojen metsästystä, jotta afrikkalainen sikarutto saadaan  torjuttua.

MTK ja Ruokavirasto ovat varoittaneet, että afrikkalainen sikarutto (ASF) leviää parhaillaan aggressiivisesti Euroopassa, mukaan lukien Suomen lähialueilla Venäjällä ja Virossa.

Tauti on sioille hengenvaarallinen. Sikarutto leviää uusille alueille ennen kaikkea villisikojen mukana. Pandemia-aika on vähentänyt villisikojen metsästystä rajusti ja villisioilla on ollut lisääntymisrauha. Kanta kasvaa Suomessa nopeasti.

–  Riista on puhdasta ja ekologista ruokaa. Metsästysharrastuksen hiipuminen Suomesta olisi todella sääli

Östman muistuttaa, että Suomen ja koko Euroopan elintarvikeomavaraisuuteen kohdistuu nyt muutenkin paineita ja riskitekijöitä maailmantalouden kohdattua merkittäviä häiriöitä. Hänen mukaansa tässä maailmantilanteessa on kiinnitettävä elintarviketurvallisuuteen erityistä huomiota ja suojeltava ruoantuotantoa sen kaikissa muodoissa.

–  Riista on puhdasta ja ekologista ruokaa. Metsästysharrastuksen hiipuminen Suomesta olisi todella sääli. Toivon, että moni nuori löytää uudelleen harrastuksen pariin, Östman sanoo.

Ylös