– Keliakiatestejä on tehtävä nykyistä useammin, jotta sairastavat saavat oikean diagnoosin, Sari Tanus sanoo

25.8.2020 klo 08:51 Politiikka Samuli Rissanen

Joka kymmenennessä perheessä joku noudattaa gluteenitonta ruokavaliota.

Tänä vuonna Keliakiliitto haluaa keliakiaviikon aikana murtaa gluteenittomuuteen liittyviä myyttejä, sillä osa niistä elää sitkeässä.

Suomessa noin 40 000 ihmistä sairastaa keliakiaa. Keliakia on elinikäinen sairaus, jonka ainoa hoito on tarkka gluteeniton ruokavalio. Myös muiden sairauksien kohdalla gluteenittomasta ruokavaliosta voi olla hyötyä.

Tutkimusten mukaan Suomessa kotitalouksista lähes joka kymmenennessä joku perheenjäsenistä noudattaa gluteenitonta ruokavaliota.

Keliakialiiton puheenjohtaja Sari Tanus muistuttaa, että lisäksi Suomessa on kymmeniä tuhansia perheitä, joissa joku perheenjäsenistä sairastaa keliakiaa eikä tiedä sitä.

– Keliakiatestejä on tehtävä nykyistä useammin, jotta keliakiaa sairastavat saavat oikean diagnoosin, Tanus sanoo.

Keliaakikkojen lisäksi esimerkiksi ärtyvästä suolesta tai tulehduksellisista suolistosairauksista kärsivät voivat hyötyä gluteenittomasta ruokavaliosta

Hän muistuttaa, että muutkin kuin keliaakikot voivat hyötyä gluteenittomasta ruokavaliosta ja terveytensä vuoksi tarvita sitä. Keliaakikkojen lisäksi esimerkiksi ärtyvästä suolesta tai tulehduksellisista suolistosairauksista kärsivät voivat hyötyä gluteenittomasta ruokavaliosta.

– Kaikki gluteenitonta ruokavaliota noudattavat ja kaikki asiasta kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita järjestöömme, Tanus muistuttaa.

Valtakunnallista keliakiaviikkoa vietetään ensi viikolla 31.8.–6.9.

Teemana on: Gluteenitonta? Kyllä, kiitos! Vuosittaisen teemaviikon tavoitteena on lisätä tietoa keliakiasta ja gluteenittomuudesta.

– Tänä vuonna murramme gluteenittomuuteen liittyviä myyttejä, sillä osa niistä elää sitkeässä. Oman gluteenittoman osaamisensa voi testata verkossa ja jakaa halutessaan tuloksen Facebookissa, Keliakialiiton toiminnanjohtaja Ilkka Repo kertoo.

Keskiviikkona 2.9. Keliakialiitto järjestää kaikille avoimen webinaarin, jonka aiheena on gluteenittomuus arjessa.

Paikalliset keliakiayhdistykset järjestävät puolestaan viikon aikana lähes 50 tapahtumaa kahviloissa, ravintoloissa ja kaupoissa eri puolilla Suomea.

Ylös