Viime viikon keskiviikkona pääministeri Marin antoi eduskunnalle pääministerin ilmoituksen koskien EU:n elpymisrahastoa. Odotetusti hallituspuolueet ylistivät pääministerin esittelemiä neuvottelutuloksia.

Osa elpymisrahastoa puolustavista perusteluista oli relevantteja. Solidaarisuus koronasta pahimmin kärsineitä EU-maita kohtaan on vahva argumentti. Heikommin maaliin osuivat uhkakuvien maalailut ja vertailut muun muassa Valko-Venäjään. Ajatus, että meistä voisi yhtäkkiä tulla Venäjän satelliittivaltio, jos emme hyväksy EU:n elpymisvälineen ehtoja, on mielestäni äärimmäisen kaukaa haettu.

Sovittu koronapaketti eli elpymisrahasto muodostuu avustuksista ja lainoista. Suoran tuen osuus on 390 miljardia euroa ja lainojen osuus 360 miljardia euroa. Pääministeri Marin yritti selittää, kuinka hyvin hän ja Suomi onnistuivat heinäkuun neuvotteluissa. Onnistumisen arviointi riippuu täysin siitä, mikä on neuvottelujen lähtötila, eli mihin vertaillaan.

Tosiasia kuitenkin on, että Suomi osallistuu pakettiin yhteensä 6,6 miljardilla eurolla, ja saa vastineeksi vain 3,2 miljardia euroa tukea. Maksamme siis kaksi kertaa niin paljon kuin saamme tästä ”elpymisvälineestä”. Suurimmat voittajat ovat Etelä-Euroopan maat.

Se, että jäsenvaltiot nyt lainaavat yhdessä suuria summia ja jakavat nämä rahat avustuksina, on todella suuri muutos EU:n toimintatapoihin. Tuet jaetaan hyvin epätasa-arvoisin perustein. Rahaston seurauksena EU muuttuu hyvin erilaiseksi, kuin millaiseksi se alun perin tarkoitettiin. Ensimmäistä kertaa EU:n historiassa unionin budjettia rahoitetaan velkarahalla.

Useat asiantuntijat ovat varoittaneet, että rahaston myötä Suomi joutuu maksamaan velkaantuneiden EU-maiden vanhoista synneistä ja eurokriisistä. Vaikka onkin sovittu, että rahaston varat kohdistetaan uusiin investointeihin ja tukitoimenpiteisiin, eivät monet maat halua antaa rahaa vastikkeetta, ei varsinkaan maihin, jotka eivät ole hoitaneet julkista talouttaan vastuullisesti. Seurauksena jäsenvaltioiden välillä jo vallitseva epätasapaino kasvaa. Tämä tarkoittaa, että jotkin maat voivat katsoa, että heillä on suurempi oikeus yhteiseen pottiin. Saksan ja Suomen kaltaiset maat ja Pohjoismaat yleensä väittävät, että meidän on oltava varovaisia ​​taloutemme suhteen, kun taas Italiassa ja Espanjassa on täysin erilainen kulttuuri.

Perustuslakivaliokunta on lausunnoissaan ollut kriittinen paketin sisältämää suoraa tukea kohtaan. Valiokunta painotti, että Suomen on pidettävä kiinni budjettisuvereniteetistaan. Tästä hallituspuolueet eivät näyttäneet välittävän, kun suuri valiokunta käsitteli asiaa. Suomi ottaa kantaakseen osansa elpymisvälineen taloudellisista riskeistä. Tämä on myös iso periaatekysymys. Jos EU voimakkaasti lisää yhteistä velanottoaan, tämä dramaattisesti muuttaa unionin luonnetta. Siinä tapauksessa myös perussopimusta olisi muutettava sen sijaan, että vain venytetään tulkintoja, kuten EU ja Suomen hallitus nyt tekevät.

Peter Östman on Kristillisdemokraattien kansanedustaja ja Luodon kunnan valtuuston puheenjohtaja.