”Hallitus tekee teollisuudelle vihamielistä politiikkaa” – Sari Essayah’n mukaan tuotannon karkaamista voitaisiin estää oikealla politiikalla

24.9.2020 klo 18:22 Politiikka Samuli Rissanen

Kaipolan paperitehdas, Naantalin öljynjalostamo ja bussikoreja valmistava Scania Lahdessa.

– Onko perusteollisuuden karkaamiselle mitään tehtävissä, KD live-lähetykseen Facebookissa osallistuneelta kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah’lta kysyttiin.

– Siihen pystytään kyllä poliittisesti vaikuttamaan. Mutta tällä hetkellä meillä istuu punavihreä hallitus, joka on tekee minun mielestäni lähestulkoon teollisuudelle vihamielistä politiikkaa, Essayah lataa.

Hän muistuttaa, että hallitus on nostanut muun muassa lämmitysenergian ja dieselin verotusta.

Metsäteollisuutta huolettaa puolestaan päästökauppakompensaatiosta luopuminen ja toisaalta turpeen verotuksen kaksinkertaistaminen tarkoittaa turpeen käytön huomattavasti nopeampaa alasajamista. Aikataulutus ei ollut Essayah’n mielestä järkevä.

– Se johtaa venäläisen puuhakkeen ja toisaalta kivihiilen käytön lisäämiseen. Se rikkoo aiempaa järjestystä, jossa kotimainen polttoaine on ollut etusijalla.

– Tämä vaikuttaa myös metsäteollisuuden päävirtoihin; joudutaan polttamaan puuta, joka kelpaisi paremman jalostusarvon tuotteisiin. Se on kansantaloudellisesti älytöntä tuhlausta.

Jos raaka-aineen hinta nousee ja toimintaympäristö nopeasti muuttuu, metsäteollisuudessa mietitään tarkasti aiempia ja tulevia investointeja Suomessa.

Jos raaka-aineen hinta nousee ja toimintaympäristö nopeasti muuttuu, metsäteollisuudessa mietitään tarkasti aiempia ja tulevia investointeja Suomessa.

– Päätös vaikutti ilmastoposeeraamiselta tässä tilanteessa, Essayah summaa.

Työn hinnoittelu on myös iso kysymys, johon liittyy se, pystytääkö paikallisesti sopimaan ja löytyykö työn sivukuluihin sopimista.

– Kuljetuskustannukset ovat kovia Suomessa, joudumme lähtemään jo valmiiksi takamatkalta muihin nähden. Samoin vaikuttaa kylmät olosuhteet ja lämmittäminen, Essayah muistuttaa.

Kiinan uhka on Essayah’n mukaan todellinen, mutta siinä ei Suomi eikä edes EU ole yksin. Kiina toimii jonkinlaisen kolonialismin periaatteiden mukaan Afrikkaa myöten.

– Kiinalaisia yrityksiä ja tuotantolaitoksia löytyy kaikkialta, ja niillä on vahva kytkös Kiinan valtioon. Tarvittaessa valtio pistää rahaa kehiin ja dumppaa hintoja.

Ylös