”Päätöksiä ei voi enää lykätä, mikäli hyvinvointiyhteiskunta halutaan pelastaa” – Sari Essayah epäilee, onko hallituksella työllisyydestä edes yhteistä linjaa

7.10.2020 klo 12:03 Eduskunta Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah kysyi hallituksen työllisyyslinjausten perään ja sitä, vallitseeko hallituspuolueiden työllisyystavoitteista yhteinen linja.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah otti ensi vuoden budjettia koskevassa eduskuntakeskustelussa jälleen esiin hallituksen työllisyystavoitteet.

– Olemme odotelleet hallituksen työllisyystoimia jo yli vuden ajan, mutta tulos on varsin vaatimatonta: 30 00 päätösperäistä työpaikkaa seuraavien hallitusten toimeksiantona,

Hän muistutti, että koronalasku maksaminen ei ole mitenkään mahdollista ilman vahvaa työllisyyttä.

– Olemme odotelleet hallituksen työllisyystoimia jo yli vuden ajan, mutta tulos on varsin vaatimatonta: 30 00 päätösperäistä työpaikkaa seuraavien hallitusten toimeksiantona, Essayah sanoi.

Samaan aikaan hallitus on Essayah’n mukaan kiristänyt niin asumisen, liikkumisen kuin työnkin sivukuluja, ja sitä kautta syönyt kansalaisten ostovoimaa.

Työllisyyspäätöksiä ei voi hänen mielestään enää lykätä, mikäli hyvinvointiyhteiskunta halutaan pelastaa.

Ainut hallituspuolueiden puheissa oleva ilonaihe tuntui Essayah’n mielestä olevan se, keskustapuolue on tekemässä hallitukselle tuplasti paremman työllisyystavoitteen ja vieläpä kolme vuotta nopeammin kuin muut hallituspuolueet.

– Onko tämä keskustan esittämä tavoite koko hallituksen tavoite vai pelkkää äänestäjien kosiskelua, Essayah kysyi.

Ylös