Kristillisdemokraattien kansanedustajat tukevat epäluottamusta ministeri Kiurulle, mutta muistuttavat, että vastuu epäselvistä koronaohjeista on koko hallituksella

13.10.2020 klo 14:20 Eduskunta Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmä tukee kokoomuksen esittämää, perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuruun kohdistuvaa epäluottamuslausetta, mutta muistuttaa, että vastuu on koko hallituksella.

Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän mielestä hallituksen epäselvä tiedottaminen on syönyt luottamusta viranomaisten antamiin koronaohjeisiin, eikä esimerkiksi suojamaskien käyttö ole lisääntynyt toivotulla tavalla.

– Kansalaisten on vaikea luottaa suosituksiin, joita keväällä hallitus piti tarpeettomina, KD:n kansanedustajat sanovat yhteisessä kannanotossaan.

– Suojamaskien käytön vaikeutta liioiteltiin ja niiden hyödyllisyyttä vähäteltiin Suomessa kevään epidemia-aallon aikaan, vaikka monissa muissa maissa ne olivat aktiivisesti käytössä ja jopa pakollisia yleisillä paikoilla ja liikennevälineissä

KD eduskuntaryhmä tukee siten kokoomuksen esittämää, perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuruun kohdistuvaa epäluottamuslausetta, mutta muistuttaa, että vastuu on koko hallituksella, ei ainoastaan ministeri Kiurulla.

Suurimmat ongelmat ovat KD:n kansanedustajien mukaan olleet epäselvässä ja virheellisessä viestinnässä. Tuoreet tiedot siitä, että STM keväällä ohjeisti THL:ää olemaan informoimatta kasvosuojainten käytöstä, ovat heidän mielestään vakavia.

– Suojamaskien käytön vaikeutta liioiteltiin ja niiden hyödyllisyyttä vähäteltiin Suomessa kevään epidemia-aallon aikaan, vaikka monissa muissa maissa ne olivat aktiivisesti käytössä ja jopa pakollisia yleisillä paikoilla ja liikennevälineissä, KD-edustajat muistuttavat

Kristillisdemokraatit ovat koko ajan korostaneet suojatoimien sekä testauksen ja maskien käytön tärkeyttä. Testauskapasiteetin nosto ja koronavilkkusovelluksen laaja käyttöönotto on onnistunut varsin hyvin, mutta ohjeistuksen ja viestinnän sekavuus vaikeuttaa epidemian toisen aallon leviämisen ehkäisyä.

Kristillisdemokraatit vetoavat Tasavallan Presidentin tavoin, että jokainen, niin nuori kuin iäkäskin suomalainen toimisi vastuullisesti ja tekisi parhaansa tartuntojen ehkäisemiseksi.

Sitä, nauttiiko perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru yhä eduskunnan luottamusta, käsitellään eduskunnan suuressa salissa huomisen (14.10)  iltapäivän täysistunnossa.

Kokoomuksen kansanedustajat Mia Laiho ja Kai Mykkänen esittivät viime perjantaina, että eduskunta toteaisi, ettei Kiuru enää nauti eduskunnan luottamusta.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kertoi myöhemmin Twitterissä tukevansa esitystä. Orpon mukaan eduskunnan ja suomalaisten on voitava luottaa koronakriisin hoidosta vastaavaan ministeriin.

– Nyt näin ei ole, Orpo totesi.

Ylös