Kaappiluterilainen kansa -uutuusteos käsittelee sitä, millä tavoin suomalaisessa kulttuurissa, elämäntavassa, politiikassa ja yhteiskunnan rakenteissa näkyy luterilaisen ajattelun ja teologian perintö.

– Yhteiskunta ei ole katsomuksellisesti neutraali, mutta tätä tosiasiaa pidetään jollakin tavalla kaapissa – ehkä tietoisesti ja tiedostamatta. Jokainen ratkaisu on kuitenkin arvopohjainen ja ankkuroituu historiaan, väittävät Kaappiluterilainen kansa -kirjan kirjoittajat.

Arvot muuttuvat hitaasti ja pohjoismainen hyvinvointivaltio kantaa luterilaisuuden arvoja, vaikka sitä harvemmin argumentoidaan uskonnollisiksi tunnistetuilla termeillä. ”Järkisyiden” uskonnolliset perusteet jäävät näkymättömiin, vaikka niiden sisältö tuleekin taustalla vaikuttavasta uskonnollisesta perinteestä, kirjassa esitetään.

Luterilaisen reformaation läpikäyneet maat erottuvat omanlaisena saarekkeenaan sekä yhteiskunnallisissa arvotutkimuksissa, että myös monilla hyvän yhteiskunnan mittareilla.

Valtiotieteiden tohtori, arvotutkija Anneli Portman pohtii kirjoituksessaan suomalaisen kansallisen identiteetin syntyä ja luterilaisuuden merkitystä siinä. Luterilainen hengellisyys on aina ollut eetokseltaan arkista. Muun muassa työnteko on siinä ollut aina hyve, vaikka siihen ei liitykään samanlaisia merkityksiä, kuin esimerkiksi USA:n kalvinismissa.

Kielentutkija, apulaisprofessori Kaius Sinnemäki tarkastelee kirkon merkitystä Suomen kielen muovaajana, kirjakielen synnyttäjänä ja lukutaidon levittäjänä Suomen kehittyessä maailman kirjallisesti sivistyneimmäksi maaksi. Kehitys ei ollut tasaista vaan eteni hyppäyksittäin. Luterilaisella kielipolitiikalla on tosin ollut myös pimeitä kohtia, jotka kirjassa tuodaan esiin.

Jo edesmennyt taloushistorian professori Robert H. Nelson toteaa sosiaalidemokratian olevan pohjimmiltaan eräänlaista maallistunutta luterilaisuutta. Kaikki taloudelliset ja yhteiskuntateoriat pohjautuvat uskonnonkaltaisiin perusvakaumuksiin, esittää Nelson.

Uskontoneutraaliuden harhakuvaan palaa artikkelissaan myös teologian tohtori Niko Huttunen. Luterilaisuuden vaikutus esimerkiksi sukupuolten tasa-arvon kehitykseen Suomessa ei ole lainkaan yksiselitteinen.

Huttunen lainaa Alasdair MacIntyre’a, jonka mukaan nykyisessä ”kaoottisessa arvokeskustelussa on kyse perusteiden katoamisesta. Moraaliselle argumentaatiolle ei nykymaailmassa ole jaettua lähtökohtaa. Koska keskustelu ei ankkuroidu mihinkään yhteisesti jaettuun perustaan, seurauksena on pelkkä kilpahuutelu”.

Eettinen keskustelu jää käsittämättömäksi, mikäli se irrotetaan sen omasta vakaumuksellisesta juurestaan.

Huttunen toteaa kirjan lopussa, että ”eettinen keskustelu jää käsittämättömäksi, mikäli se irrotetaan sen omasta vakaumuksellisesta juurestaan… uskonnon siivoaminen julkisen vallan toiminnasta on kummallista peittelyä. Suomalaisen yhteiskunnan on aika tulla kaapista.”

Yhteiskuntatieteiden tohtori Jouni Tillin erittäin ajankohtaisessa artikkelissa käsitellään kirkon kipuilua toisen maailmansodan jälkeen: Toimittiinko sodan alla oikein, entä miten suhtautua periluterilaiseen esivaltauskollisuuteen, kun esivalta kääntyy avoimemmin kristinuskoa ja kirkon erityisasemaa vastaan.

– Kaappiluterilainen kansa esittää kiinnostavia puheenvuoroja suomalaisen yhteiskunnan juurista ja soveltuu hyvin kaikille asiasta kiinnostuneille, suosittelee Ajatushautomo Kompassin toiminnanjohtaja Tapio Luoma-aho.

Kaappiluterilainen kansa virittää pohtimaan

– Kirjan viesti on, että luterilaiset arvot ovat niin syöpyneet mieliin, että niitä ei huomata silloinkaan, kun maallistuneissa ympäristöissä toimitaan niiden mukaisesti, kiteyttää puolestaan Ajatushautomo Kompassin hallituksen puheenjohtaja Esa Erävalo.

Erävalo vie kirjan ajatuksia omissa pohdinnoissaan edemmäs ja toteaa, että kaikki poliittiset puolueet ovat Suomessa joutuneet sovittamaan omaa toimintaansa kansan luterilaisen perinnön mukaisen oikeustajun ja ajattelutavan mukaisiksi. Suomalainen ateistikin on luterilainen ateisti.

– Se, mihin ennen muuta turvaudumme, on meidän jumalamme, sanotaan evankelis-luterilaisen kirkon katekismuksessa. Martti Luther kehotti rukoilemaan, niin kuin ei työsi auttaisi sinua lainkaan ja tee työtä niin kuin ei rukouksesi auttaisi sinua lainkaan. Kun uskon kohde siirtyi ihmiskuntaan, tästä jätettiin rukous kokonaan pois: tee työtä, ratkaise itse omat asiasi.

Erävalon mukaan sekulaarit, maallistuneet tahot ottavat kristinuskon arvot tavallaan neutraaleiksi omiksi arvoikseen ikään kuin ne olisivat itse ne kehittäneet. Tosiasiassa heillä on laina-arvot, jotka nyt esitellään ikään kuin maallisen tieteen ja inhimillisen ajattelun edistymisen hedelminä nyt kun aika on ajanut ohi ”epätieteellisenä vanhentuneen kristinuskon”. Tällöin vanhoja kansallisia arvoja voidaan pitää arvossa ilman, että niillä olisi varsinaisesti elävää liittymäkohtaa omakohtaiseen elävään kristinuskoon.

– Tämä johtaa omituiseen käsitesotkuun. Vapautuminen on kristinuskossa vapautumista hyvään, rakkauteen, totuuteen, vapauteen toisten hyväksi. Ilman kristinuskoa vapaudesta tulee pelkkää vapautumista jostakin. Se, mihin vapautetaan, jää kunkin yksilön varaan.

Erävalon mukaan aivan perustavat käsitteet saavat erilaisen merkityksen: esimerkiksi rakkaus saa sisällön, joka palvelee omia tarpeita, eikä suuntaudu muiden palvelemiseen.

– KD on joutunut kummalliseen paitsioon. Se edustaa kansan syvien rivien arvoja, mutta puolueen ajattelutavan kokevat omakseen lähinnä vain aktiiviset kristityt, joista useat ovat kokeneet henkilökohtaisen uskon tuoman herätyksen. Sen sijaan linkkiä uskon ja useimpien suomalaisten arvopohjan välillä ei tunnisteta ja sitä vierastetaan, Erävalo pohdiskelee.

– Kaappiluterilainen kansa on tuore ja kristillisdemokraattiselta kannalta tervetullut opus, Erävalo toteaa.

Kaappiluterilainen kansa – Puheenvuoroja suomalaisesta yhteiskunnasta
Niko Huttunen, Anneli Portman, Kaius Sinnemäki (toim.) Kustannus Käsite, 2020

Kirjaa voi tilata esim. suoraan kustantajalta: [email protected]