”Voisimme saada 5000 uutta yrittäjää” – Essayah esittää Viron mallin mukaista yrittäjätiliä Suomeen

5.11.2020 klo 15:57 Eduskunta Samuli Rissanen

Essayah’n mukaan yrittäjyyden esteitä voitaisiin purkaa yrittäjätilin avulla.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah esittää yrittäjätilin käyttöönottoa Suomessa Viron mallin mukaan.

Jättämässään kirjallisessa kysymyksessä Essayah kysyy, onko hallitus selvittämässä uudenlaisen kevytyrittäjyyttä tukevan yrittäjätilin mahdollisuuksia.

Mikäli yrittäjätiliä hyödynnettäisiin Suomessa samassa suhteessa, voistaisiin tänne saada jopa 5 000 uutta yrittäjää

Essayah perustelee yrittäjätilin käyttöönottoa sillä, että työllisyyden parantamiseksi pitää ottaa kaikki hyväksi havaitut keinot käyttöön. Hän muistuttaa, että yrittäjäksi ryhtymisen esteenä on usein pelko raskaista velvoitteista, joita yrittäjän tulee hoitaa joko itse tai ostamalla palveluita tilitoimistoilta.

– Aloittavan yrittäjän liikevaihto on kuitenkin usein sellaista kokoluokkaa, että lisäkulut tekevät yrittäjyydestä kannattamatonta, Essayah sanoo.

Yrittäjätili luotaisiin TE-toimiston palveluksi kaikille työttömäksi jääneille tai yrittäjyyttä aloitteleville. Jokainen työtön voisi myydä omaa työpanostaan yrittäjätilin kautta ja yhteiskunnan tarjoama palvelu hoitaisi muun muassa kirjanpidon ja verojen maksun.

Virossa yrittäjätilin on ottanut käyttöön noin 1 200 uutta pienyrittäjää. Mikäli yrittäjätiliä hyödynnettäisiin Suomessa samassa suhteessa, voistaisiin tänne saada jopa 5 000 uutta yrittäjää.

Ylös