– Suomen yleisin syöpä tappaa vuodessa 900 suomalaista miestä, seulonnan aloittaminen tärkeää, lakialoitteen asiasta tehnyt Sari Tanus sanoo

19.11.2020 klo 09:41 Eduskunta Samuli Rissanen

Kansanedustaja Sari Tanuksen lakialoite eturauhassyöpäseulontojen aloittamisesta on tänään eduskunnan lähetekeskustelussa.

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Tanus teki viime keväänä lakialoitteen miesten eturauhassyövän seulontojen aloittamisesta. Aloitteen allekirjoitti peräti 141 kansanedustajaa.

Aloitteella on laaja kannatus yli puoluerajojen ja se tulee eduskunnan lähetekeskusteluun tänään..

Tanuksen mukaan seulonnat tulisi aloittaa niin pian kuin mahdollista. Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpätauti ja samalla koko Suomen tavallisin syöpäsairaus. Siihen sairastuu vuosittain yli 5000 ja kuolee 900 miestä.

– Suomessa ei vielä seulota eturauhassyöpää. PSA-seulonnan avulla eturauhassyövän jäljille voitaisiin päästä ajoissa, ennen kuin syöpä ehtii levitä. Tämä olisi paitsi Suomen terveydenhuollolle vähemmän kuormittavaa, myös vähentäisi miesten ennenaikaisia kuolemia ja parantaisi elämänlaatua.

– Jotta eturauhassyöpä havaitaan mahdollisimman varhain, tulisi miehiltä mittauttaa verestä eturauhassyöpämarkkerina toimiva PSA-arvo säännöllisesti 45 vuoden iästä alkaen.

Tanuksen mukaan kyse on myös tasa-arvosta. Naisten rintasyöpäseulontoja ja kohdunkaulansyövän seulontoja on suoritettu jo vuosikymmeniä. Miesten eturauhassyöpä on kuitenkin Suomen yleisin syöpä, eikä sen diagnosointiin ja hoitoon ole Tanuksen mielestä panostettu riittävästi.

PSA seulonnat ja nopeasti kehittynyt magneettikuvaus mahdollistaisivat hoitopolun, jossa tauti voidaan löytää helposti. Eturauhassyövän hoidettavuuden kannalta on olennaista, että tauti löydetään sairauden alkuvaiheessa, ennen kuin se on päässyt leviämään.

– Jotta eturauhassyöpä havaitaan mahdollisimman varhain, tulisi miehiltä mittauttaa verestä eturauhassyöpämarkkerina toimiva PSA-arvo säännöllisesti 45 vuoden iästä alkaen.

– Jos suvussa on eturauhassyöpää, PSA-mittaukset tulisi aloittaa jo aiemmin. PSA-testin avulla syövän jäljille voidaan päästä hyvissä ajoin eli jo silloin, kun syöpä on vielä mitä todennäköisimmin parannettavissa, Tanus arvioi.

PSA-arvon väestötason seulonnan haittapuolena on suomalaisessa keskustelussa pidetty pitkään sitä, että se toisi esille sellaisia eturauhassyöpiä, jotka eivät aiheuttaisi miehen elämän aikana minkäänlaista harmia.

– Toisin sanoen tällaisen ”kiltin” syövän omaavat miehet eläisivät elämänsä onnellisempina, kun he olisivat tietämättömiä syövästään. He säästyisivät turhalta huolelta ja turhilta tutkimuksilta sekä hoidoilta.

– Ongelma kuitenkin on, että emme tiedä varmuudella, mitkä näistä niin sanotuista kilteistä syövistä pysyvät kiltteinä, ja mitkä muuttuvat henkeviä uhkaaviksi sairauksiksi, Tanus muistuttaa.

Nykyään huolta turhista tutkimuksista tai hoidoista ei Tanuksen mukaan ole, sillä eturauhassyövän diagnostiset menetelmät ovat kehittyneet huimasti. Koepalojen ottoon ei tarvitse lähteä summamutikassa. Jos PSA antaa viitteitä eturauhassyövästä, on mahdollisuus hyödyntää uusia täydentäviä jatkotutkimusmenetelmiä, jolloin vaaraa ylidiagnosoinnista ja –hoidosta ei ole.

– Varhaisen diagnostiikan merkitys on suuri: moni henki olisi pelastettavissa, jos syöpä löydettäisiin ajoissa paikallisena tai paikallisesti levinneenä. Naisten syöpiä seulotaan jo kansallisesti, mutta miesten yleisimmän syövän osalta seulonta vielä puuttuu. Väestöseulonnan aloittaminen Suomessa välittömästi onkin ensisijaisen tärkeää, Tanus painottaa.

Torstaina 19.11 klo 18.00 järjestetään Eduskuntatalon portailla tilaisuus, jossa portaille asetettavat  900 hautakynttilää symbolisoivat eturauhassyöpään vuosittain kuolevia miehiä.

Ylös