Parkanon yrittäjä-kaupunginvaltuutettu Kauko Turunen Pirkanmaan KD:n varapuheenjohtajaksi – ”Tavoitteena vaalivoitto”

27.11.2020 klo 10:25 Henkilöt Kristiina Kunnas

Koko kansan Kauko tähtää jälleen kuntavaaleissa Parkanossa huipputulokseen. Kauko Turunen valittiin myös Pirkanmaan Kristillisdemokraattien varapuheenjohtajaksi.

Kauko Turusen auton kilometrimittari on ollut ihmeissään tänä vuonna, sillä se on raksuttanut huomattavasti muita vuosia vähemmän.

– Aika paljon olen ollut Parkanossa ja Virtain mökillä. Nytkin kun oli Pintaurakoitsijoiden työantajaliiton kokous, ei tarvinnut ajaa Helsinkiin, vaan kokoustettiin etänä Teamsissä, Turunen kertoo vapaa-ajan asunnoltaan.

Hänen suuressa Kaukomaalaus-maalausliikkeessään on riittänyt vielä töitä. Mutta kyykkäys on luultavasti edessä, Turunen ennustaa.

– Talvi jo näyttää, että työt vähenevät ja joudumme lomauttamaan, hän kertoo.

Korona on ollut Parkanossa aika hissukseen, mutta juuri viime päivinä on tullut lisää tartuntoja.

– Olen pysynyt terveenä, mutta kova koettelemus tämä korona on yhteiskunnallemme, Turunen sanoo.

Vaimon lähiopetuksen loppuessa kansalaisopistossa lähdimme koronaa pakoon keväällä Virtain mökille.

– Raivasin metsää, Turunen kertoo vapaa-ajan harrastuksestaan.

– Olen päässyt nauttimaan myös vapaa-ajasta.

Kiireinen yrittäjä täyttää keväällä 60 vuotta.

– Ja firmakin jo 40. Nuorena lähdin Väisälän yliopistosta, Hirvensalmella syntynyt Turunen naurahtaa.

– Minusta voi sanoa laulun sanojen mukaan, että ’jäi koulut kesken aikanaan’. Jos jotain voisin tehdä toisin, niin olisin vähän kauemmin istunut koulun penkillä. Olisi pitänyt oppia englannin kieli kunnolla.

Jos jotain voisin tehdä toisin, niin olisin vähän kauemmin istunut koulun penkillä. Olisi pitänyt oppia englannin kieli kunnolla.

– Ulospäin suuntautuvana savolaisena haluaisin pystyä keskustelemaan myös ulkomaalaisten kanssa, Turunen sanoo.

Hän on viemässä Kristillisdemokraatit yhdessä sitoutumattomien kanssa vaalivoittoon Parkanossa.

– Syrjäseuduille on kaaos ruveta polttoaineveroja nostamaan, hän kritisoi hallituksen politiikkaa.

– Ilmastovouhottaminen on maaseudulla suurin ongelma. Täällä on turve- ja kuljetusyrittäjiä, jotka ovat investoineet kalliisti – ja nyt turvetuotanto ajetaan alas. Päättäjien pitäisi herätä. Sitten tuodaan haketta ulkomailta. Ei siinä ole mitään järkeä, Turunen soimaa Marinin porukkaa.

Yrittäjän menemiset ovat koronavuonna vähentyneet ja Turunen on ehtinyt miettiä sitäkin, miten paljon on elämässään tehnyt töitä.

– Hiukan vähemmän olisi pitänyt tehdä, ja olla enemmän lasten kanssa.

Aikuinen jälkikasvu on kuitenkin halunnut tulla yritykseen töihin, joten ei siinäkään mielessä ole pahasti valittamista.

Kauko Turunen valittiin Pirkanmaan Kristillisdemokraattein syyskokouksessa piirin varapuheenjohtajaksi. Piia Nurmela Lempäälästä on puheenjohtaja ensi vuoden alusta.

Vuodesta 2010 Parkanossa asunut Turunen on myös varakansanedustaja. Hän lähtee kuntavaaleihin Parkanon puolesta -ryhmän kanssa. Siihen kuuluvat Kristillisdemokraatit ja Sitoutumattomat.

Kolmea edustajaa tavoitellaan. Siihen tulokseen olen tyytyväinen, kahteen pettynyt.

– Kolmea edustajaa tavoitellaan. Siihen tulokseen olen tyytyväinen, kahteen pettynyt, Turunen sanoo.

– Teemme kuntavaaleissa kaikkemme, Turunen lupaa.

 

Kauko Turunen on viemässä Kristillisdemokraatit yhdessä sitoutumattomien kanssa vaalivoittoon Parkanossa. (Kuva Kristiina Kunnas)

 

Ylös