Viljelijöiden yrittäjätulot ovat luisussa – Peter Östman muistutti hallitusta kestämättömästä tilanteesta

16.12.2020 klo 15:27 Eduskunta Samuli Rissanen

Luonnonvarakeskuksen tuoreen arvion mukaan suomalaisten viljelijöiden yhteenlaskettu yrittäjätulo alenee peräti 17 prosenttia vuoteen 2027 mennessä kustannusten noustessa ja tuottojen pysyessä ennallaan.

– Tilanne on pitkän päälle kestämätön, kristillisdemokraattien kansanedustaja Peter Östman sanoo.

Östman kysyykin, miten hallitus aikoo varmistaa, että maamme säilyy viljeltynä kannattavasti ja niin, että Suomen huoltovarmuus on turvattu.

Kaikilla suomalaisillakaan ei ole ruokaa ja sitten valtion varoilla ruvetaan syöttämään hanhia.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä korosti, että maatalouden kannattavuuteen on saatu nyt seitsemän vuoden näkymä niin EU:n kuin kansallisen rahoituksen suhteen, jotka ovat hieman nousevalla käyrällä.

– Vähennämme byrokratiaa ja hallinnollista taakka, joilla on kustannuksia alentava vaikutus.

– Ilman kannattavaa maataloutta ei ole huoltovarmuutta eikä ilmastoviisauskaan onnistu, jos tili on punaisella. Tärkeää on myös markkinoiden tasapaino, Leppä korosti.

Östman tiedusteli myös sitä, milloin hallitus tuo eduskuntaan esityksen, joka kansalaisaloitteen hengessä mahdollistaa suden kannanhoidollisen metsästyksen.

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalaa koski myös Östmanin huomautus rauhoitetun valkoposkihanhen kannasta, joka on kasvanut voimakkaasti 2000-luvulla, jo yli 1,3 miljoonaan lintuun.

Östman muistutti, että kaikilla suomalaisillakaan ei ole ruokaa ja sitten valtion varoilla ruvetaan syöttämään hanhia.

– Onko hallitus valmis luopumaan tästä ”lintujen ruokkimishankkeesta” ja tekemään päätöksen siirtää valkoposkihanhen metsästyslain piiriin, hän kysyi.

Suden kannanhoidollinen metsästys alkaa ministeri Lepän mukaan näillä näkymin vuoden päästä. Hän muistutti, että hallinto-oikeus kielsi perustellun luvan, jonka Suomen riistakeskus oli myöntänyt. Siksi prosessi ottaa aikaa ja se on saatettava huolella päätökseen.

– Valkoposkihanhen osalta nyt on tekojen aika, kokeilut on kokeiltu. Otamme käyttöön kaikki keinot, joita asiaa pohtinut ”nyrkki” on esittänyt, Leppä kertoi.

 

Ylös