Koulukiusaamisella voi olla karmaisevat seuraukset. Helsingin Koskelassa ikätovereiden kuoliaaksi pahoinpitelemän 16-vuotiaan kohtalo on järkyttänyt laajasti. Pahoinpitely oli erityisen raakaa ja julmaa.

Uhri oli joutunut kärsimään pitkäkestoisesti koulukiusaamisesta jo ennen murhaa.

Helsingin Sanomat (15.1.) selvitti Koskelan murhan taustoja. Jutussaan HS haastatteli uhrin ja tekijät tunteneita. Uhrin kiusaaminen oli alkanut jo alakoulussa. ”Aika moni saattoi kiusata häntä välillä. Kaikki vaan ajattelivat, että hän on helppo kohde eikä vastusta ikinä”, toteaa joku haastatelluista.

Vuosia sitten osallistuin yläkoulun vanhempainiltaan. Liikuntasalissa pidetyn yhteisen osuuden jälkeen vanhemmat ja luokanohjaajat siirtyivät luokkiin puhumaan luokan sisäisistä asioista. Opettajalla tuntui olevan kiire. Nopeasti kävimme luokan asioita lävitse ja lopuksi opettaja kysyi, olisiko jollakin vielä jotakin mielessä. Kun porukat jo alkoivat nousta tuoleistaan lähteäkseen, eräs äiti keräsi rohkeutensa ja kertoi hiljaisella äänellä, että hänen lastansa kiusattiin. Hämmentävä hiljaisuus. Opettaja, eikä kukaan mukaan tarttunut asiaan, vaan kaikki poistuivat vaitonaisina luokasta.

Eräs äiti keräsi rohkeutensa ja kertoi hiljaisella äänellä, että hänen lastansa kiusattiin. Hämmentävä hiljaisuus. Opettaja, eikä kukaan mukaan tarttunut asiaan, vaan kaikki poistuivat vaitonaisina vanhempainillasta.

Kyseisen äidin lapsi ei ollut ainoa, jota kiusattiin. Valitettavasti kiusaamiseen ei osattu tai haluttu puuttua.

”Pojat on poikia”, ”Se oli vain läppää”, ”Älä nyt leikistä suutu”. Tällaisia kommentteja kuulee usein kiusaamiseen liittyen. Aikuiset voivat vähätellä kiusaamista toteamalla, että ainahan sitä on ollut. Leikkiä ymmärtämätöntä ja herkkänahkaista kiusaamisen uhria voi aina pitää tosikkona.

Haastattelin tätä blogia varten tuttua rehtoria, joka työskentelee Pohjois-Pohjanmaalla keskisuuressa yhtenäiskoulussa. Kysyin häneltä, miten hän näkee koulukiusaamisen koulun näkökulmasta. Kyseisessä koulussa kiusaamista pyritään torjumaan monin eri keinoin. Kouluun on muun muassa palkattu hyvinvointiohjaaja, joka seuraa koulun välitunnilla oppilaiden toimintaa ja menee juttelemaan yksin seisovien kanssa. Kunnassa on myös valmisteilla kiusaamisen ennaltaehkäisevä suunnitelma.

Rehtorin mukaan fyysinen kiusaaminen on helpompaa havaita. Opettajien tietoon tulleesta koulussa tapahtuneesta väkivallanteosta seuraa ehkä käynti terveydenhoitajalla, kenties vahinkoilmoitus vakuutusyhtiöön, ehkä lastensuojeluilmoitus tai peräti rikosilmoitus. Ja tietenkin molempien osapuolien puhuttaminen ja koulun rankaisutoimet kiusaajalle.

Rehtori toteaa, että koulun aikuisten on paljon hankalampi huomata henkistä kiusaamista, joka voi olla ulkopuolelle jättämistä, pahasti katsomista, ulkonäön, vaatteiden, perheenjäsenten tai harrastuksen arvostelemista. Sosiaalisessa mediassa tapahtuvaa kiusaamista aikuisten on vielä vaikeampi havaita.

”Monesti tilanne on nuorelle niin vaikea, että hän ei uskalla kertoa siitä kenellekään. Hän pelkää, että jos asiaan puututaan, häntä haukutaan vielä enemmän ja ’ilmianto’ kostetaan jättämällä totaalisen yksin.”

Voi myös olla, että tarve tulla hyväksytyksi ja kuulua porukkaan on niin suurta, että sen vuoksi on valmis sietämään kiusaamista. Näin ainakin Koskelan tapahtumien taustoista voisi päätellä.

Koulukiusaaminen on eräänlainen ikuisuusaihe. Sinänsä on ymmärrettävää, että kiusaamista esiintyy kouluissa, sillä lasten ja nuorten aivot ja sosiaaliset taidot kehittyvät tutkimusten mukaan aikuisuuteen asti.

”Koulutaipaleen alussa muun muassa pettymysten sietäminen, empatiakyky ja moraali kehittyvät hiljalleen iän ja yhdessäolon harjoittelun myötä. Nuoruusikään kuuluu voimakkaita tunnemyrskyjä, ajattelemattomuutta ja riskinottoa sekä syy- ja seuraussuhteiden taju heikkenee. Kun siis iso joukko lapsia ja nuoria laitetaan samaan tilaan, olisi absurdia ajatella, ettei syntyisi ristiriitoja. Lapsen ja nuoren elämässä voi olla myös vaikeita asioita, joita hän ei osaa käsitellä. Paha olo voi purkautua toisiin oppilaisiin. Koulu on tärkeä paikka harjoitella ristiriitojen ratkomista, myös empatiaa ja toisten huomioon ottamista”, toteaa MIELI ry:n lasten ja nuorten päällikkö Anniina Pesonen MIELI ry:n verkkosivuilla.

Kiusaaminen jättää sieluun syvät haavat. Moni lapsena tai nuorena kiusaamista kokenut aikuinen ei pysty antamaan anteeksi kiusaajilleen. Kiusaaminen rikkoo ihmistä, minäkuva haavoittuu, itsetunto murenee ja mielenterveys järkkyy. Näistä voi seurata syömishäiriöitä, mielenterveyden ongelmia, päihteiden väärinkäyttöä, huumeriippuvuutta ja rikollista käyttäytymistä, väkivaltaisuutta ja yksinäisyyttä.

Kiusaaminen jättää sieluun syvät haavat. Moni lapsena tai nuorena kiusaamista kokenut aikuinen ei pysty antamaan anteeksi kiusaajilleen.

Hiljattain Ylen uutislähetyksessä haastateltiin kahta vankilasta vapautunutta naista. Toinen heistä kertoi, miten oli päätynyt rikollisella polulle. Kaikki alkoi kiusaamisesta. Nyt nainen oli sovinnossa menneisyytensä kanssa.

Koska kiusaaminen jättää pitkän ja synkän varjon, sitä on torjuttava kaikin keinoin. Jotta kiusaaminen saataisiin vähenemään, siihen on suhtauduttava vakavasti. Pitää olla nollatoleranssi. Kiusaamista ei pidä katsoa läpi sormien ja normalisoida sitä kommenteilla ”No pientä kähinää vaan”. Aikuisilta tarvitaan tahtoa ja kykyä nähdä ja puuttua tarvittaessa. Kouluissa työtä kiusaamisen torjumiseksi on tehtävä päivittäin.

Aikuisten pitää myös kiinnittää huomiota siihen, kuinka itse käyttäytyy ja millaista esimerkkiä näyttää jälkipolvelleen. Tarvitaan vuorovaikutustaitojen opettamista ja opetusta ihmisten erilaisuudesta. Ryhmäytymiseen on panostettava. Orastaviin käytösongelmiin pitää puuttua ajoissa. Moniammatillinen yhteistyö on tärkeää ja tietojen pitäisi kulkea eri toimijoiden välillä. Näkisin myös, että poliisilla pitää olla riittävät keinot puuttua.

Helsingin Sanomien mielipidepalstalla (6.1.) Jyri Engeström mainitsee yhdeksi kiusaamisen torjumisen keinoksi ikäryhmien sekoittamisen. Hän viittaa Boston Collegen psykologian professorin Peter Grayn kommenttiin: ”Eri ikäisiä lapsia yhdistelevissä ryhmissä opittavat arvot – myötätunto ja huolenpito – ovat päinvastaisia arvoja kuin samanikäisten ryhmissä opittavat arvot.” Grayn mukaan pojat, jotka hoitavat lasta kotona, myös kiusaavat harvemmin ikätovereitaan.

Kiusaamiseen puuttumiseen on kehitetty toimiviksi havaittuja malleja. Ne pitäisi nyt ottaa käyttöön ja monistaa. Esimerkiksi Aseman lapset ry:n kehittämästä K-O Kiusaamiseen puuttumisen -mallista on hyviä kokemuksia.

Summa summarum: Tarvitaan asennemuutosta. Jokainen on arvokas. Ketään ei saa kiusata.