Kristillisdemokraateilla historian ensimmäinen virtuaalinen vaaliavaus – Facebook-live-tapahtuma lauantaina 13. helmikuuta

10.2.2021 klo 22:24 Tapahtumat Kristiina Kunnas

– Nyt kaikki joilla on nettiyhteys, ja nekin, joilla ei ole Facebookia, voivat osallistua KD:n vaaliavajaisiin, joten emme rupea suremaan rajoituksia. Tilanne on tämä, ja otetaan siitä kaikki irti, rohkaisee Kristillisdemokraattien järjestöpäällikkö Mikko Rekimies.

Härmän kylpylässä pidettäväksi aiottu vaalistartti toteutuu lauantaina 13. helmikuuta Facebookin live-tapahtumana.

KD:n järjestöpäällikkö Mikko Rekimies iloitsee siitä, että monet tekniset haasteet on selätetty koronan pakottamana.

– Olemme oppineet käyttämään etäyhteyksiä koulutuksissa ja kokouksissa. Ne ovat onnistuneet jopa paremmin kuin odotimme, Rekimies toteaa.

– Yksittäisiä ongelmia on ollut. Joskus nettiyhteys katkeaa joltakulta tai joku ei ole päässyt linjoille. Ne eivät tietenkään ole kivoja tilanteita.

– Yleisesti ottaen tekniikka on toiminut kuitenkin hyvin, hän jatkaa.

Kristillisdemokraattien vaaliavaukset ovat viime vuosina olleet mukavia tapahtumia eri puolilla Suomea, kun sadat ehdokkaat ja tukijat ovat kokoontuneet milloin Ikaalisten kylpylään, milloin Laajavuoreen tai Aulangolle.

– Nyt emme saa kokoontua yhteen, mutta pyrimme luomaan virtuaalisesti samaa tsemppihenkeä osallistujille eri puolille Suomea, Rekimies sanoo.

Pyrimme luomaan virtuaalisesti samaa tsemppihenkeä osallistujille eri puolille Suomea.

Hän toimii toisena juontajana lauantain kuntavaalistartissa. Klo 13 alkava Facebook-live-tapahtuma on todella avoin niillekin, joilla ei ole omaa Facebook-tiliä tai tunnuksia.

Esiintyjinä vaalistartissa on sekä puoluejohdosta että kenttäorganisaatiosta niin kokeneita konkareita kuin myös nuoria ja vähemmän aikaa mukana olleita.

– Juonnan Mikon kanssa avajaiset, ja olemme sopineet, että meidän vaalistarttimme on Mikon ja hänen vaimonsa kotona Keravalla, kertoo Ruut Nygård, KD:n Seinäjoen yrittäjä-ehdokas ja KD Naisten 2. varapuheenjohtaja.

– Rennosti aion olla, en stressaa näitä tilanteita yhtään, Nygård jatkaa.

Hänkään ei ole aiemmin juontanut Facebook-live-tapahtumaa, vaikka kokenut juontaja onkin.

Sekä Rekimies että Nygård tietävät, että netissä ja somessa ollaan tulevaisuudessa vielä nykyistäkin enemmän.

– Jo nyt niihin on liittynyt sellaistakin väkeä, joka ei aiemmin ole ollut kiinnostunut. Koronarajoitukset muuttivat käytäntöjä, he sanovat.

 

Ruut Nygård: Yrittäjällä ollut kuumottava vuosi

– Meillä on niin kiva video, että siitä voi ottaa mallia, Ruut Nygård kehaisee KD Naisten videota.

KD Naisten 2. varapuheenjohtaja on myös kauneusalan yrittäjä.

– Jos joka vuosi onkin yksinyrittäjälle haasteellinen, toi korona vielä oman lisämausteensa, Nygård kertoo.

Koronapandemian alku viime kevättalvena oli seinäjokelaisyrittäjälle shokkistartti.

– Kaksi ekaa viikkoa olivat katastrofi. Asiakkaat soittelivat, peruuttivat tai siirtelivät aikojaan.

– Onneksi osa ei perunut, muuten ei tässä oltaisi, Nygård sanoo.

– Tätä hoitotyötä kun ei voi etänä tehdä, hän jatkaa.

Hän sanoo olevansa tulevaisuuden suhteen realisti.

– Olen itselleni sanonut, että tämäkin vuosi on yrittäjänä pilalla. Mutta sinnitellään nyt tämänkin lävitse. Ulkomaanmatkoista, isoista tapahtumista tai investoinneista on turha haaveilla nyt.

Sinnitellään nyt tämänkin lävitse. Investoinneista on turha haaveilla.

– Jos säästöjä olisi viime vuoden jälkeen vielä jäljellä, en voi ajatella, että ostanpa uuden kasvohoitolaitteen. Nyt on kädet sidottuna, ja on oltava säästöliekillä, Nygård sanoo.

Hänellä lähti viides vuosi yrittäjänä juuri käyntiin. Hän on myös yhdelle maahantuojalle kouluttajana.

– Nekin ovat olleet epävarmoja aina viimeiseen päivään saakka. Viime minuuteille saakka on joutunut olemaan epätietoisena, toteutuvatko koulutukset.

Aiemmin on voinut suunnitella tulevaisuutta, mutta nyt on pakko mennä päivä kerrallaan.

– Onneksi osa asiakkaista uskaltaa tulla hoitoihin.

– Yksityisyrittäjä pyrkii olemaan hyvin visusti suojassa, sillä ei ole varaa sairastua tai olla kahta viikkoa karanteenissa, Nygård muistuttaa.

Hän nauraa kysymykselle, vaihtaisiko joitakin yrittäjänpäiviään pois.

– Joka päivä kaduttaa! Olisi ihana olla palkkatöissä, hän nauraa – ja jatkaa taas sinnikkäästi yrittäjänä.

Hän ei ole voinut palkata työntekijää itselleen. Pian hänellä aloittaa viimeisen vuoden kosmetologiharjoittelija. On mielenkiintoista nähdä, saako harjoittelijasta yrittäjähenkisen työntekijän.

– Jos löytäisin kloonin itsestäni, hänet palkkaisin heti, Nygård tokaisee.

 

Heavenly Swing soittaa Laajavuoressa kuntavaalistartissa 2017. Tällä kertaa avajaiset olisi pidetty Härmän kylpylässä Kauhavalla 13.–14. helmikuuta. – Sitten tulivat korona ja rajoitukset, Mikko Rekimies toteaa.

Katso KD Naisten video!

Kristillisdemokraattien naisjärjestö KD Naiset tavoittelee ehdokkaita, jäseniä ja äänestäjiä tuoreella esittelyvideollaan.

– Olemme saaneet jo uusia jäseniä videon julkistuksen jälkeen, KD Naisten 2. varapuheenjohtaja Ruut Nygård iloitsee.

Katso KD Naisten video täältä

KD:n kuntavaaliavajaisten ohjelma 13. helmikuuta Facebook-live-tapahtumassa (puolueen Facebook-sivu)

Klo 13–16 (noin-ajat alla)

klo 13.00 avaus: juontajat KD Naisten 2. varapuheenjohtaja Ruut Nygård ja puolueen järjestöpäällikkö Mikko Rekimies
klo 13.05 KD Svenskan puheenjohtaja Leo Byskatan tervehdys
klo 13.10 puolueen puheenjohtaja Sari Essayah: KOKO MAA MUKANA: KD:n kuntavaaliteemat
klo 13.35 puoluesihteeri Asmo Maanselkä: Mitä puolue tarjoaa vaaleissa
klo 13.55 puolueen tiedottaja Merja Eräpolku: Ehdokkaan muistilista: 10 tärkeää asiaa
klo 14.20 KD Espoon vaalipäällikkö Kristiina Drotár: Kohdista, tavoita – markkinointi isossa kaupungissa
klo 14.45 Liperin kunnanvaltuutettu Satu Melkko: Miten tehdään kampanjointi pienessä kunnassa ”osaston muistilista”
klo 15.00 Savonlinnan kaupunginvaltuutettu Jouni Koskela: Näin kampanjoin kuntavaaleissa
klo 15.15 KD Nuorten puheenjohtaja Annika Lyytikäinen: 10 vinkkiä nuorekkaaseen, matalan budjetin kampanjaan
klo 15.35 KD Lempäälän puheenjohtaja Piia Nurmela: Näin pääsin läpi kuntavaaleissa
klo 15.50 puolueen 1. varapuheenjohtaja Peter Östman: Tsemppiä vaalikentille

 

– Korona pakotti Kristillisdemokraatit digiloikkaan, ja olemme järjestäneet jo lukuisia koulutuksia ja kokouksia etäyhteyksin, järjestöpäällikkö Mikko Rekimies kertoo. (Kuva Kristiina Kunnas)

KD:n vaalislogan kuntavaaleissa 2021 on Koko maa mukana – Hela landet med.

Ylös