– Hammaslääkäripalveluiden alasajo lisää myös vakavan koronataudin riskiä, Päivi Räsänen muistuttaa
12.2.2021 klo 12:40 Eduskunta Samuli Rissanen
Kansanedustaja Päivi Räsänen on tänään jättänyt hallitukselle vastattavaksi kirjallisen kysymyksen siitä, että miten suun terveydenhuollon hoitovelka aiotaan hoitaa ja miten vakavan koronataudin riskitekijää parodontiittia aiotaan ehkäistä.
Suomalaisten kansantauti parodontiitti, eli hampaiden kiinnityskudosten tulehdus, on tuoreessa Journal of Clinical Periodontology lehdessä julkaistussa tutkimuksessa yhdistetty kohonneeseen riskiin saada koronan vakava tautimuoto tai kuolla siihen.
Tutkimuksen mukaan parodontiitti todettiin 95 prosentilla niistä potilaista, jotka tarvitsivat koronaan tehostettua hoitoa tai kuolivat siihen.
– Hammaslääkäripalveluiden alasajo koronatoimien vuoksi on ollut hallitukselta epäonnistunut ratkaisu.
Kristillisdemokraattien lääkäri-kansanedustaja Päivi Räsänen muistuttaa, että suun terveydenhoito on kärsinyt hoitovelasta koronapandemian seurauksena. Hammashoidossa kiireetön hoito ajettiin valmiuslain aikana alas ja henkilöstö siirtyi koronatehtäviin.
– Hammaslääkäripalveluiden alasajo koronatoimien vuoksi on ollut hallitukselta epäonnistunut ratkaisu. Korona on kasvattanut hammashoidon hoitovelkaa. THL:n arvion mukaan yli 1,3 miljoonaa hoitokäyntiä on siirtynyt kuukausilla eteenpäin, kun hammaslääkärien, suuhygienistien ja hammashoitajien kiireettömät ajat peruttiin, Räsänen sanoo.
Hoitovelan purku tulee hänen mukaansa viemään vuosia. Suussa voi muhia isokin tulehdustila, vaikka se olisikin oireeton.
– Asiakkailla, joilla suuhygienia on hyvä, ei hammashoitoajan siirtymisestä ole välttämättä haittaa, mutta potilailla, joilla hoito on keskeytynyt tai varhaishoitoa ei päästä tekemään riittävän ajoissa, voivat seuraukset olla vakavat, Räsänen huomauttaa.
Hän arvioi, että hammashoitovelan siirtymisen kustannukset ja seuraukset näkyvät vasta pidemmän ajan kuluttua.
– Suun terveydenhuollon hoitovelkaa on pikaisesti ryhdyttävä korjaamaan ja vakavan koronataudin ja muidenkin sairauksien riskitekijänä olevaa kansantautia, parodontiittia on ehkäistävä nyt, Räsänen vaatii.
Parodontiittista kärsii joka kolmas aikuinen. Suun tulehdustila heikentää koko elimistön vastustuskykyä ja vakavasti sairastuneilla parodontiittia on huomattu olevan merkittävästi enemmän. Parodontiitilla on myös vahva yhteys diabetekseen ja diabetes puolestaan pahentaa koronan aiheuttamaa tautia.