”Hoitakaa edes vaalineuvonta nyt” – Sari Essayah pettyi rankasti oikeusministeriön toimintaan vaalien siirtämisessä

6.3.2021 klo 15:47 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah’n mielestä oikeusministeriö ja hallitus on epäonnistunut toimintavassaan kuntavaalien siirtämiseksi.

– Huolehtikaa edes vaalineuvonnasta nyt, Essayah vaatii.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah on syvästi pettynyt oikeusministeriön toimintatapaan kuntavaalien siirtämisessä.

Puoluesihteereistä koostuvan kokouksen pohjaesitys oli vaalien järjestäminen ajallaan 18.4. Kokouksen aikana terveysviranomaisten  tuoreimmat suositukset kyseenalaistivat sen, että vaalit voitaisiin järjestää terveysturvallisesti. Samalla erilaisia epidemiagraafeja alkoi ilmestyä julkisuuteen median kautta.

Kristillisdemokraatit ei uhmaa terveysviranomaisia, mutta on syvästi pettynyt oikeusministeriön tapaan johtaa vaaliprosessia.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson kertoi hetki sitten päättyneessä tiedotustilaisuudessa oman käsityksensä muuttuneen, kun THL esitteli arvionsa tautitilanteen etenemisestä. Pessimistisimmässä arviossa huhtikuussa vaalipäivänä tartuntoja voisi olla jopa yli 11 000.

Essayah’n mukaan kristillisdemokraatit ei uhmaa terveysviranomaisia, mutta on syvästi pettynyt oikeusministeriön tapaan johtaa vaaliprosessia.

Aikaa olisi hänen mukaansa ollut tuoda lakiesityksiä vaalien terveysturvallisuuden parantamiseksi, mutta niitä ei ole tähän saakka saatu, vaikka puoluesihteerikokoukset ovat esittäneet useita parannusehdotuksia.

– Lisäksi tällä hetkellä ehdokkailla on kymmeniä kysymyksiä liittyen vaalien siirtämiseen. Toivomme, että oikeusministeriö edes nyt panostaa vaalineuvontaan niin ehdokkaille kuin puolueille, Essayah vetoaa.

Ylös