”Talouskasvua ei synny ilman uudistuksia” – Peter Östman patistaa hallitusta tekemään radikaaleja päätöksiä puoliväliriihessä

9.4.2021 klo 16:12 Politiikka Samuli Rissanen

– Aluehallintovirastojen tulisi tulkita näitä rajoituksia hienosyisemmin ja ottaa huomioon saman maakunnan sisällä olevien alueiden erilaisuuden, Peter Östman arvioi nykyisiä koronarajoituksia.

Hallituksen koronarajoitustoimet ovat lisänneet yritysten vaikeuksia. Yhä usempi yrittäjä pohtii toimintansa lopettamista.

Kristillisdemokraattien kansanedustaja ja varapuheenjohtaja Peter Östman kuvaa yrittäjien ahdinkoa KD-Kompassi-ohjelmassa.

– Koronakriisi on koetellut yrityksiä hyvin eri tavoin. Joitakin yrityksiä se on kohdellut pehmeästi ja joihinkin iskenyt kovemmin, Östman kertoo.

Suomessa 93 prosenttia yrityksistä on alle 10 työntekijää työllistäviä ja 68 prosenttia on yksinyrittäjiä. Vajaa 15 prosenttia yrityksistä on nyt maksuvaikeuksissa ja joka kymmenes, lähes 30 000 yritystä, pohtii toiminnan lopettamista.

– Tällä hetkellä uusia investointeja jarruttavat liian korkea kustannustaso, kannattavuusongelmat ja liian heikot investointikannusteet.

Ravintola-, tapahtuma- ja matkailualalla näkymät ovat synkimmät.

Östman arvioi rajoitustoimien olleen kuitenkin oikeasuhtaisia alueilla, joita korona on erityisesti piinannut.

– Aluehallintovirastojen tulisi tulkita näitä rajoituksia hienosyisemmin ja ottaa huomioon saman maakunnan sisällä olevien alueiden erilaisuuden.

Östman nostaa esimerkiksi kotimaakuntansa Pohjanmaan, joka on maantietellisesti laajalla alueella.

– Jos toisessa päässä on paljon tartuntoja, ja toisessa ei, tämä pitäisi jotenkin huomioida liiketoiminnassa, esimerkiksi lounasravintoloiden osalta.

Östman jää kaipaamaan hallituksen exit-strategiassa selkeää suunnitelmaa siitä, miten uuteen talouskasvuun päästään.

’– Kasvua ei synny kunnolla ilman rakenneuudistuksia. Hallituksen tulisi tehdä nopeasti radikaaleja toimenpiteitä.

– Tällä hetkellä uusia investointeja jarruttavat liian korkea kustannustaso, kannattavuusongelmat ja liian heikot investointikannusteet.

Kristillisdemokraattien lääkkeisiin kuuluu myös se, että ansiosidonnaisen työttömyysturvan tasoa ja kestoa pitäisi porrastaa, jotta työn vastaanottaminen olisi nykyistä kannattavampaa. Paikallista sopimista pitäisi myös edistää.

Hallituksen talouspolitikasta pitäsi nyt käydä keskustelua, kun hallitus valmistautuu puoliväliriiheen.

Kun verrataan Suomen tilannetta Ruotsiin vuodesta 2008 vuoden 2020 loppuun asti, niin Ruotsin talouskasvu on ollut huomattavasti nopeampaa.

– Suomen kilpailukyky on heikentynyt, olemme tehneet vähemmän järkeviä poliittisia ratkaisuja kuin naapurissa ja se vaikuttaa välittömästi työllisyysasteeseen ja pitkässä juoksussa velkaantumisasteeseen, Östman havainnoi.

Ero on selkeä: Suomessa velkaantuminen ylittää ennusteen mukaan (vuonna 2024) 80 prosentin rajan bkt:stä, kun Ruotsissa sama luku on 42.

– On tehtävä radikaaleja toimenpiteitä nyt, ennenkuin on liian myöhäistä, Östman sanoo.

Kuuntele Östmanin koko haastattelu KD-Kompassi-ohjelmassa Radio Deillä lauantaina 10.4. klo 12.50 alkaen.

 

Ylös