Yhdistääkö vai hajottaako elpymisväline Eurooppaa?

17.5.2021 klo 17:25 Kolumnit Tapio Luoma-aho

Muistaako joku vielä Edward de Bonon lanseeraaman kuusi ajatteluhattua -työkalun?

Viikonloppuna ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua, kun kansanedustaja Sebastian Tynkkynen rikkoi Vesa Laukkasen (skl/ves) hallussa v. 1994 EU-äänestysjarrustuskeskustelusta asti olleen pisimmän eduskuntapuheen ennätyksen. Sille nyt ensin hattua! Olin Ajatushautomo Kompassin pamfletissa EMU: Mistä, minne, miksi? veikannut, että tätä ennätystä ei tulla koskaan rikkomaan. Väärässä olin. Historian tajua osoittaa, että ennätys rikottiin nyt kun käsillä ovat ”Suomen ja Euroopan kohtalonhetket”. Jonkinlaisena erona tosin voi pitää sitä, että vuonna 1994 viivytysmaratonilla oli selkeä tavoite, tällä kertaa tarkoitus jäi hieman epäselväksi. Ellei se sitten ollut se uusi SE-tulos. No, politiikka on myös viihdettä kuten urheilukin ja urheilusuorituksesta puhemaraton todella kävi. Tuskin vähiten erotuomareille.

Hieman nurinkurisena viime viikon pelien taktikoinnissa voi pitää sitä, että mietinnön pöytäämisellä olisi tehty juuri sitä, mistä EU:ta (aiheellisestikin) syytetään, eli lykkäämään äänestystä hyödyntämällä porsaanreikiä perustuslaissa ja harmaita alueita eduskunnan käytännöissä. Tätä ”luovaa tulkintaahan” EU – tai tarkemminkin Saksan, Ranskan ja Italian troikka – tekee kun nyt tulkitsee uudelleen EU-sopimuspykäliä.

No, politiikka on peliä ja kun säännöissä on reikiä, niin kaikkea voi kokeilla. Viivytyspuheitakin ovat vuorollaan pitäneet monetkin puolueet, eikä huomiotalouskaan mikään eilisen keksintö ole. Demokratiassa puolueet pyrkivät saamaan huomiota, jotta saisivat ääniä, edustajia ja puoluetukea. Ateenassa ei ollut puoluetukea, mutta muuten ilmiöt ovat ikiaikaisia.

Mutta nyt lasken peliteoreetikon ajatteluhatun ja palaan siihen elpymisvälineeseen. Mitä sillä ajatellaan saavutettavan?

EU ei ole politiikkavapaa vyöhyke

Jos viime viikko olikin melkoista politikointia, niin on turha luulla, että se nyt päättyi tähän. Nimittäin rahan antaminen EU:lle ei tarkoita, että päätösvalta niiden käytöstä siirtyisi jollekin ”poliittisesti neutraalille” asiantuntijaraadille.

Elpymisvälineellä rahoitettavien 750 miljardin käytöstä päättää komissio, joka arvioi jäsenmaiden (lue: niiden nykyisten valtaapitävien) esittämät tuhansien sivujen mittaiset hankesuunnitelmat. Komissio, jota ei ole valittu millään vaaleilla, vaan jonka kokoonpano on monimutkainen poliittinen kompromissi, arvioi hankkeita preferenssiensä mukaan. Se EU-elin, joka suorimmin edustaa EU-kansalaisia, eli europarlamentti on prosessissa sivuroolissa, mistä muun muassa EPP-ryhmän puheenjohtaja Manfred Weber on ollut komissiolle kiukuissaan. Muutenkin Unioni on ottamassa ilmasto- ja biodiversiteettitavoitteiden myötä yhä tiukempaa otetta myös mm. EU-maiden metsäpolitiikasta. On itse ilmastopolitiikasta mitä mieltä tahansa, tosiasia on, että valtaa eri politiikkalohkoilla keskittyy vähitellen enemmän EU:lle. Ja on turha kuvitella, ettei Brysselissä ja Strasbourgissa tehtäisi politiikkaa! Siihen pitää nyt vaan herätä. Muistatte kaikki varmaan, mikä EU-elin sijaitsee missäkin.

Elpymisvälineen tarina alkoi siitä, kun Macron ja Merkel päättivät, että elvytetään 750 miljardilla ja sitten keksittiin, että rahoilla voisi tehdä kaikenlaista vihreää siirtymää edistävää. Joku ehdotti summan nostamista miljardiin (mm. kuulemma samainen Weber). Samapa tuo, koska muutama sata miljardia sinne tai tänne onkin yhtäkkiä ihan helppo juttu, kun sille päälle isot herrat sattuvat. Elvytys on poliittinen päätös.

Hieman itseäni ihmetyttää, miksi demokratiasta hyvin kauniisti puhuvien vasemmistopuolueiden parista ei nykyään tunnu enää nousevan juuri minkäänlaista kriittisyyttä demokratian ja kansalaisten päätösvallan potentiaaliselle heikkenemiselle integraatioprosessissa. Mutta ei nyt huudella enempää neuvoja toisille joukkueille.

Toiseksi, toteutettavat hankkeet perustuvat jäsenmaiden esittämiin suunnitelmiin. Aikataulu hankerumban pyörittämiseen on ollut kireä. Jäsenmaiden esittämissä suunnitelmissa onkin kaikenlaista kiintoisaa. Unkari esittää, että viidennes kestävän kasvun rahoista kohdennetaan ”maan yliopistojen kehittämiseen” pääministeri Orbania lähellä olevien epämääräisten säätiöiden kautta.

Olennainen kysymys onkin, kuinkahan paljon varojen käyttöä tullaan komission toimesta valvomaan, saati sitten sanktioimaan jäsenmaita? Tässä piilee eripuran mahdollisuus.

Näytön paikka jää nyt todella jäsenmaille. Etelän jäsenmaissa ollaan kuulemma kiusallisen tietoisia siitä, että elpymisvälineen rahojen käyttöä seurataan pohjoisessa tarkalla silmällä. Espanjalle 140 miljardin jakaminen on lähihistorian suurin taloudellinen haaste. Olisi se minullekin.

Optimistihattua käyttävät Kreikan ja Espanjan pääministerit näkevät jo elpymisvälineen porttina kohti EU-alueen finanssipolitiikan integraatiota. Ilmassa on sellainen into, että kunhan hankkeet nyt hoidetaan hyvin, jopa skeptikot kääntyvät yhteisvelan lisäämisen kannalle. Ehkäpä. Toivotaan niin. ”Jos emme tiedä, miten käy, olettakaamme, että kaikki menee hyvin”, sanoi Koiviston Maunokin.

Eli nyt positiivinen hattu kaikille päähän, sillä elpymisvälinettä ja muita EU:n feredalismihivutuksia tulisi tietenkin tarkastella Euroopan ja globaalin edun näkökulmasta. Niinhän muutkin (maat) tekevät. Tekeväthän?

Kuinka yhtä olemme?

EU-politiikka on aina tasapainottelua yhdentymisen ja itsemääräämisen välillä. Jos me suomalaiset ruoskimme itseämme impivaaralaisuudesta ja isomman kuvan puutteesta, voimme lohduttautua, etteivät muidenkaan EU-maiden kansalaiset ole aina niin innoissaan vallan keskittymisestä Stras… Brysseliin. No jonnekin sinne.

Robert Schumanin ajan jälkeen Ranskassa tuli valtaan de Gaulle, joka ei ollut integraatiosta lainkaan innoissaan. Vuonna 1992 ranskalaiset hyväksyivät Maastrichtin sopimuksen vain täpärästi (51-49) ja tällä hetkellä Marine le Pen pärjäilee aika hyvin gallupeissa. Italiassa eri populistiryhmittymien yhteenlaskettu kannatus on noin 60%. Puolueista suosituin oli vielä muutama vuosi sitten nimeltään Lega Nord ja asialistalla oli Pohjois-Italian ”Italexit” rahareiästä nimeltä Etelä-Italia. Ja yksi syy Katalonian itsenäisyyshankkeille on turhautuminen ”yhteisillä verovaroilla loisiviin” aurinkorannikon eteläespanjalaisiin. Eli Euroopassa on monentasoisia pyrkimyksiä, ja mikä tärkeä huomata, sisäisiä jännitteitä myös käytetään Eurooppaa vastaan.

Yhteys ei ole kivutonta, mutta siihen tulee pyrkiä. Pelottavin elpymisvälineeseen ja muihin federalistisiin rakenteisiin liittyvä riski ei ole rahojen mahdollinen tehoton käyttö, vaan se, jos ilmenevä korruptio, populistijohtajien vedätykset ja tuhlailu lyövät lisää kiilaa kansojen väliin. Elpymisväline ei ole riskiä vailla, kuten ei todellakaan ole sen torppaaminenkaan.

Eli hattua niille, jotka huomenna puolestamme painavat nappia.

Tapio Luoma-aho
Ajatushautomo Kompassin toiminnanjohtaja

Lue lisää aiheesta Ajatushautomo Kompassin sivulta www.kompassi.org.

Tervetuloa myös Jouko Jääskeläisen tuoreen kirjan ”Isänmaallisuus yhdentymisen ja kansallismielisyyden puristuksessa” julkaisuseminaariin ke 16.6. klo 17. 

 

Ylös