Sari Essayah kolumnissaan: Koko puolueväki mukana!

22.5.2021 klo 08:55 Uutiset Sari Essayah

Vaalityön tärkein vaihe on alkamassa. Potentiaalinen äänestäjä odottaa, mitä KD:llä on tarjottavana juuri hänen kotikuntansa parhaaksi ja mitä mieltä olemme monista valtakunnan politiikan kysymyksistä, jotka heijastuvat kuntiin.

Peruspalvelut, koulujen arvokasvatus ja kuntien elinvoima tarvitsevat puolustajansa. Kunnat eivät saa myöskään upota velkasuohon. Sen sijaan, että laitetaan suomalaisten verovaroja EU:n elpymisrahastoon, pidetään huolta Suomen alueellisesta ja sosiaalisesta tasa-arvosta. Suuri osa suomalaisista jakaa nämä ja monet muut puolueemme keskeiset linjaukset.

Tehtävämme on kertoa äänestäjälle, että meidän kauttamme kotikuntaasi hoidetaan vastuuntuntoisesti ja asiapohjalta rakentavassa yhteistyössä.

Tehtävämme on kertoa äänestäjälle, että meidän kauttamme kotikuntaasi hoidetaan vastuuntuntoisesti ja asiapohjalta rakentavassa yhteistyössä.

KD lähtee kampanjan loppuvaiheeseen kutkuttavista asetelmista. Kiitos jälleen osastojen ja aktiivien hurjan loppukirin ehdokasrekryssä, meillä on suurimmassa osassa Suomea aiempaa enemmän ehdokkaita! Lisäksi yhä useammassa kunnassa voi äänestää kristillisdemokraattia. Näissä vaaleissa solmittiin ennätysmäärä vaaliliittoja, mikä tarkoittaa parempia mahdollisuuksia saavuttaa valtuustopaikka tai muu luottamustoimi.

Vaalivoitto kuitenkin tehdään, se ei tipahda syliin. Nyt jokaista puolueen toimijaa ja tukijaa tarvitaan. Korona-rajoitukset vaihtelevat alueittain, ja onkin tärkeää tehdä kaikki se, mikä kulloisellakin paikkakunnalla on mahdollista.

Joten liity kampanjaan; tykkää, jaa ja osallistu somessa! Siellä, missä mahdollista, tule mukaan teltoille keittämään kahvia, jakamaan esitettä sekä keskustelemaan kansalaisten kanssa. Luukuta ja jaa mainoksia, tarjoa kyytiä äänestyspaikoille, tue varoillasi ja muista vielä iltarukouksessa. Tapoja tukea ja osallistua on varmasti meille jokaiselle.

Viedään viesti äänestäjille: emme anna Suomen eriarvoistua ja jakautua, vaan pidetään koko maan mukana!

Ylös