Essayah: Hallituksen toimet talouden ja työllisyyden parantamiseksi riittämättömiä – lukuisat kunnat ajetaan talousvaikeuksiin

28.6.2021 klo 21:12 Eduskunta Kristiina Kunnas

Sari Essayah piti Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron julkisen talouden suunnitelman palautekeskustelussa maanantaina. – Työn vastaanottamisen pitää olla aina kannattavaa. Veronkiristysten sijaan on saatava oikein kohdennettuja veronkevennyksiä, kuului osa Essayah’n vaatimuksista.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä pitää hallituksen toimia talouden ja työllisyyden parantamiseksi riittämättöminä.

– Hallituksen sote-uudistus lisää julkisen talouden menoja ja samalla ajaa lukuisat kunnat taloudellisiin vaikeuksiin, kansanedustaja Sari Essayah kritisoi ryhmäpuheessaan.

– Hallituksen heikko talouspolitiikka ja huonosti valmistellut uudistukset vaarantavat hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden, hän jatkoi.

Eduskunnassa käytiin julkisen talouden suunnitelmaa 2022–25 koskevan selonteon palautekeskustelu.

Erityisen huolissaan Essayah on työllisyyskehityksestä, joka on näillä näkymin palaamassa vuoden 2019 tasolle vasta 2023.

Valtiovarainvaliokunnan mietinnön mukaan julkinen talous on jäämässä koronakriisiä edeltävää tasoa alijäämäisemmäksi.

– Tämä siitä huolimatta, että tulevien vuosien talouskasvu joltain osin vahvistaa julkista taloutta.

KD-eduskuntaryhmä vaatii hallitusta ryhtymään välittömästi toimiin, joilla luodaan edellytykset vahvempaan talous- ja työllisyyskehitykseen lähivuosien aikana.

KD-eduskuntaryhmä vaatii hallitusta ryhtymään välittömästi toimiin, joilla luodaan edellytykset vahvempaan talous- ja työllisyyskehitykseen lähivuosien aikana.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä odottaa hallitukselta yksityisten yritysten toimintaedellytysten parantamista.

– Työmarkkinoille tarvitaan lisää joustoa. Sosiaaliturvaa ja työttömyysturvaa pitää kehittää niin, että työn vastaanottaminen olisi aina kannattavaa, Essayah vaati.

– Toteutettujen ja suunniteltujen veronkiristysten sijaan tarvitaan oikein kohdennettuja veronkevennyksiä, joilla tuetaan työllisyyttä ja kotitalouksien ostovoimaa. Työllisyyden osalta tarvitaan selkeä suunnitelma ja toimet, joilla työllisyys saadaan nostettua 80 prosenttiin vuosikymmenen loppuun mennessä, hän muistutti.

 

 

 

 

 

Ylös