”Nato-keskustelu oli laadukas ja laaja” – Puoluekokous hylkäsi KD Nuorten aloitteen Suomen Nato-jäsenyyden hakemisesta

28.8.2021 klo 17:25 Politiikka Kristiina Kunnas

KD Nuoret ajaa Suomen liittymistä Natoon, ja teki asiasta aloitteen puoluekokoukselle. Nato-aloite kirvoitti etäpuoluekokouksessa vauhdikkaan keskustelun. Puolustuspolitiikkaa on harvoin käsitelty näin laadukkaasti ja laajasti. Aloite äänestettiin lopulta nurin.

KD:n 1. varapuheenjohtaja Peter Östman muistutti esittelypuheenvuorossaan syitä, miksi puoluehallitus halusi hylätä KD Nuorten aloitteen.

– Puolueen tämän hetkinen linja on, että Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan perustana ovat hyvät kansainväliset suhteet, pohjoismainen yhteistyö, vaikuttaminen EU:n yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa sekä uskottava maanpuolustus ja NATO-kumppanuus.

– Eduskuntaryhmämme painottaa myös sitä, että puolustusvoimien merkittäviin kalustohankintoihin, kuten hävittäjien ja laivaston uudistamiseen, pitää varata riittävä rahoitus parlamentaarisesti yli vaalikausien.

– Suomalaiset kansanedustajat yleisesti ottaen tukevat nykyistä turvallisuus- ja puolustuspoliittista linjaa. Etenkin yhteistyö Ruotsin ja muiden Pohjoismaiden kanssa saa erittäin vahvaa kannatusta, samoin kuin nykyisen asevelvollisuusjärjestelmän säilyttäminen. Vaikka julkista keskustelua leimaa polarisoituminen ja hallitus–oppositio-asetelma, ei vastaavaa ilmiötä näy ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksissä.

Östman huomautti, että puolustusministeriön työryhmä on omassa selvityksessään todennut, että Suomen liittyminen Natoon – mikäli Suomi päätyisi tähän – on monimutkainen diplomaattinen ja poliittinen prosessi, eikä vähiten siksi, että liittyminen tapahtuisi todennäköisesti kireämmässä kansainvälisessä ilmapiirissä kuin aiemmat laajentumiset.

– Syvällisellä ja mahdollisesti pitkällä julkisella keskustelulla on oma erityisarvonsa, joka ei saa kuitenkaan hukkua lyhytnäköisen ja pinnallisen keskustelun kuohuihin, Östman sanoi.

– Emme voi kuin korostaa miten perustavanlaatuinen tällainen päätös olisi. Se merkitsisi poliittista suunnanmuutosta, joka on nähtävä pitkäaikaisena sitoumuksena. Suomen kaltaisen pienen maan on syytä olla huolellinen harkitessaan suurstrategiaansa liittyviä valintoja.

– Näillä perusteilla puoluehallitus esittää tässä tilanteessa aloitteen hylkäämistä, Östman päätti puheenvuoronsa.

Mikael Plomp kuitenkin muistutti äänestyksen puoluehallituksessa olleen tiukka.

– Suomen kelkka on käännettävä, koska meillä on iso puu edessä, sanoi Mikael Plomp, kannattaen KD Nuorten aloitetta.

Kuhmon Jaakko Mikkola kannatti KD Nuorten aloitetta.

– Vain Nato antaa turvatakuut, EU ei niitä anna. Kiitän KD Nuoria, kun pidätte asiaa esillä. Tämä on rauhanhanke, päätös tuo rauhaa rajoillemme.

– Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen kesäkuussa 1944, silloin Saksan kanssa solmitun sopimuksen myötä saatiin viljaa ja lisäaikaa, itsenäisyytemme säilyi.

Riku Auerma totesi turvallisuustilanteen olevan epävakaa.

– Natojäsenyys ei olisi suunnattu ketään vastaan. Se turvaisi Suomen tulevaisuuden ikuisiksi ajoiksi, siksi kannatan aloitteen hyväksymistä.

KD Nuorten Leo Byskata kertoi kuuluvansa siihen ryhmään, joka aiemmin ajatteli, että ei tarvitse liittyä Natoon.

Nopeasti muuttuneeseen toimintaympäristöön tarvitsemme vahvemman tahon tueksemme, eikä kukaan muu kuin Nato pysty sitä meille tarjoamaan. – Leo Byskata

– Tarvitsemme edelleen puolustusvoimat, mutta olen muuttanut mielipidettäni Natosta. Nopeasti muuttuneeseen toimintaympäristöön tarvitsemme vahvemman tahon tueksemme, eikä kukaan muu kuin Nato pysty sitä meille tarjoamaan, Byskata muistutti.

KD Nuorten puheenjohtaja Annika Lyytikäinen halusi antaa ajattelemisen aihetta KD Nuorten aloitteen tueksi.

– Saako hyvää kotivakuutustarjousta silloin, kun tupa on jo tulessa? Ajattelen, että meillä on upeat puolustusvoimat. Olemme kuitenkin tarvinneet hädän hetkellä suomalaisen sisun lisäksi muiden apua. Nyt kannattaa herätä, Lyytikäinen muistutti.

Saako hyvää kotivakuutustarjousta silloin, kun tupa on jo tulessa? – Annika Lyytikäinen

Rauno Taskinen, kapteeni evp, Kuopiosta kannatti aloitteen hyväksymistä.

– Afganistanin nopea sulkeutuminen todisti, ettei EU:sta ole tukea. Nato pystyi toimimaan. Sotilaamme eivät olisi päässeet perille Kabuliin ilman Natoa. Meillä on Nato-kumppanuus, joukkomme pystyivät toimimaan siellä.

– Natoon liittyminen ei olisi sotahulluutta, vaan turvallisuuskumppanuutta, Taskinen totesi.

Janne-Ville Kinnunen ja Roosa Paakkunainen kannattivat Nato-jäsenyyttä.

Marika Visakorpi kertoi kuuluvansa niihin, jotka ovat muuttaneet mielipiteensä Nato-kumppanuudesta jäsenyyden suuntaan.

– Olisi rehdimpää tunnustaa, että tarvitsemme Natoa, Visakorpi totesi aloitetta kannattaen, ja KD Nuoria useista aloitteista kiittäen.

Pertti Järvenpää Espoosta ihmetteli, miksi puolue väistelee keskustelua asiasta. Hän kannatti Natoon liittymistä eli KD Nuorten aloitteen hyväksymistä.

Ami Rinta-Valkama KD Nuorista kannatti aloitteen hyväksymistä, Sirpa Pursiainen vastusti.

– Jos haluamme pitää Suomen itsenäisenä ja pyrkiä välttämään konflikteja, meidän on hylättävä tämä aloite, muistutti Pursiainen.

Harri Latvala kannatti KD Nuorten aloitetta. – Tätä aloitetta kiitän, vaikken kaikesta muusta olekaan samaa mieltä nuorten kanssa, Latvala totesi.

Mika Ebeling Helsingistä totesi, ettei Suomella ole tarvetta liittyä Natoon.

Jan Axberg Vantaalta sanoi, ettei EU ole turvallisuustakuu.

– Venäjä lukee jo Suomen osaksi länttä. Vain Nato on kyvykäs suojaamaan länttä, Axberg totesi kannattaen aloitetta.

Pentti Ahopelto Alavudelta ei kannattanut Natoon liittymistä eikä siis aloitetta.

– En kannata Nato-yhteistyötä nykyistä enempää.

Mika Ratilainen sanoi ainoan kysymyksen olevan se, miten Venäjä reagoi tähän.

– Jos Suomi menee Natoon, Venäjä reagoi, siksi tämä kysymys ei todellakaan ole helppo.

Jos Suomi menee Natoon, Venäjä reagoi, siksi tämä kysymys ei todellakaan ole helppo. – Mika Ratilainen

Puheenjohtaja Sari Essayah piti viimeisen puheenvuoron.

– Periaateohjelmastamme ja aakkosistamme löytyvät Nato-linjauksemme. Joten kritiikki sitä kohtaan, etteikö meillä olisi Nato-mielipidettä, on turha.

– Nato-jäsenyys tarkoittaisi ammattiarmeijaa. Omiinkin puolustuspoliittisiin ratkaisuihin meillä menee rahaa, mutta Nato olisi vielä kalliimpi, Essayah muistutti.

Puoluekokous äänesti Natoon liittymistä ajavan aloitteen nurin. Aloitetta – eli liittymistä – kannatti 35 % puoluekokousedustajista, vastusti 61 %, ja noin viisi prosenttia ei osannut ilmaista kantaansa. He äänestivät vaihtoehtoa En osaa sanoa.

Puheenjohtaja Aki Ruotsala kiitti keskustelun tasoa.

– Tämä oli laadukkain kuulemani puolustuspoliittinen keskustelu, mukaan lukien muiden puolueiden kokoukset, Ruotsala huomautti.

Zoomissa kokoukseen osallistuneet puoluekokousedustajat saivat aina äänestystuloksen nähtäväkseen. Tässä äänestyksessä vastakkain olivat KD Nuorten aloite ”Suomen on haettava Naton jäsenyyttä” ja Kristillisdemokraattien puoluehallituksen kanta, eli aloitteen hylkäys. (Kuva Zoom-lähetyksestä)

 

 

 

Ylös