Ari Mönttinen: Rokottamisen parempi kattavuus on ainoa tapa vähentää koronataudin vaarallisuutta

31.8.2021 klo 08:14 Mielipiteet & Blogit Lukijalta

Kotikaupunkini Lohjan valtuustossa uusi kuntapäättäjä Ossi Tiihonen (ps) teki ensi töikseen aloitteen, jonka mukaan koronarokotukset tulisi keskeyttää välittömästi. Hän vetosi Fimeaan tehtyihin haittailmoituksiin, joista iso osa on vielä käsittelemättä. Niin tämä aloite kuin samansisältöiset sosiaalisessa mediassa esitetyt kommentit perustuvat puutteelliseen ymmärrykseen Fimean julkaisemista luvuista.

Kertaan ensin Fimean sivulla selvästi kerrotut haittavaikutusilmoituksiin liittyvät asiat. Neljäsosan ilmoituksista on tehnyt lääkäri, neljäsosan muu terveydenhoitohenkilöstö ja noin puolet tavalliset kansalaiset.

On tärkeää ja kansalaisten oikeus tehdä ilmoituksia, että mikäli jotain outoa jälkivaikutusta alkaa esiintyä paljon niin siihen aletaan enemmän kiinnittää huomiota. Fimea kuitenkin kertoo tavallisimmat rokotusoireet (kuume, päänsärky, lihaskivut ym. heti rokotuksen jälkeisinä päivinä). Niistä saa mutta ei tarvitse tehdä ilmoitusta, koska ne jo tiedetään.

Tähän liittyy sellainen ongelma, että ilmoittaja voi itse ilmoittaa haittavaikutuksen vakavaksi vaikka kyseessä olisi parin päivän ohimenevä kuume tai mikä tahansa lievä oire. Fimea ei voi muuttaa luokitusta lieväksi, vaan se jää vakavana oireena tilastoon, vaikka terveydenhuollon ammattilaisen mielestä kyseessä olisi hyvin lievä oire, mikä ei tietenkään ole koko totuus.

Vaikka ilmoituksia on kertynyt paljon, se ei siis tarkoita että vakavia sivuvaikutuksia olisi oikeasti paljon – vakavaksi luokiteltujen määrä kertoo vain ilmoittajien mielipiteistä eikä rokotteeseen liittyvistä todellisista riskeistä.

Toisaalta koska ilmoituksia on tavallista enemmän niiden käsittely on ruuhkautunut ja siinä Tiihonen on oikeassa, että 75 % ilmoituksista on vielä tutkimatta. Fimean ammattilaiset ovat kuitenkin poimineet kasasta ensin tutkintaan ne, jotka ilmoitettu vakaviksi. Siksi nyt ilmoitetaan selvitetyiksi yli 3300 ilmoitusta, joista yli 2200 on ilmoittaja kertonut vakaviksi. Vielä tutkimattomat 8000 ilmoitusta on siis ilmoittajankin mielestä lieväoireisia ja suuri osa aiheettomia (kuume, päänsärky yms.).

Haittavaikutusilmoituksilla ei siis ole tarkoituksena selvittää ilmenneiden oireiden yleisyyttä kaikista rokotetuista, vaikka moni ilmoittaja sen siten ymmärtää.

110 ilmoituksessa on raportoitu rokotetun kuolemasta jollakin aikavälillä rokottamisen jälkeen. Heistä ¾ on ollut yli 70-vuotiaita ja monet huonokuntoisia muiden sairauksiensa tähden ja he todennäköisesti olisivat olleet yhtä suuressa vaarassa menehtyä, jos he olisivat saaneet koronataudin.

Todellisuus on se, että hyvin suuri osa heidän ikäryhmästään on välttynyt sairastumasta ja jopa kuolemanvaarasta saatuaan ajoissa rokotteen. Noin 30 on ollut alle 70-vuotiaita ja monen menehtymisen todellista syytä vielä selvitellään – se ei välttämättä ole ollut rokotteeseen liittyvä.

Suomessa alle 17-vuotiaista 186 000 on saanut vähintään ensimmäisen rokotteen. Viisi heistä saanut haittavaikutuksia, jotka ovat vaatineet sairaalaseurantaa, mutta kukaan ei ole menehtynyt. Sen sijaan muualla maailmassa lapsiakin on menehtynyt koronasairauteen ja monet ovat joutuneet tehohoitoon. Tällä hetkellä Yhdysvalloissa 300 lasta päivässä joutuu koronan vuoksi sairaalahoitoon, lähes kaikki rokottamattomia.

Maailmalla yli viisi miljoonaa ihmistä on puolentoista vuoden aikana menehtynyt koronasairauteen – kyseessä ei siis ole mikään tavallinen räkätauti. Joka kymmenes on saanut sairastettuaan kuukausia kestäviä jälkioireita ja ollut pitkään työkyvytön.

Meillä ei ole aikaa katsella vuotta kädet taskussa taudin leviämistä ja tuhoa kymmenestä vuodesta puhumattakaan kun meillä on käytettävissä muutamia kymmeniä euroja maksava rokote, joka suojaa meidät ainakin taudin vakavalta sairaalahoitoa vaativalta muodolta. Siksi suosittelen pikaista rokottamista kaikille jotka haluavat huolehtia omasta ja läheistensä turvallisuudesta.

Tiihosen vihjailu kaupungin henkilöstön riskistä joutua oikeusprosesseihin rokottamiseen liittyen perustuu tietämättömyyteen ja on vastuutonta pelottelua. Kaikki kansalaiset on vakuutettu lääkkeiden ja rokotteiden toteen näytettyjen haittavaikutusten osalta Lääkevahinkovakuutusyhtiössä eikä henkilöstöllä ole mahdollisista sivuvaikutuksista vastuuta.

Ari Mönttinen
yleislääketieteen erikoislääkäri,
Lohjan sosiaali- ja terveyslautakunnan varapuheenjohtaja (kd)

Ylös