Tiina Arlin: Tupakointikielto kerrostaloihin ihmisten terveyden suojelemiseksi

1.9.2021 klo 10:50 Mielipiteet & Blogit Lukijalta

Tupakointi kerrostaloissa aiheuttaa terveyshaittoja ja monia muita ongelmia.

Kesällä sai lehdistä ihailla kuvia ihmisten kesäkeitaista eli kauniiksi laitetuista parvekkeista kukkasineen ja ruokailu- ja nukkumapaikkoineen. Monet eivät ymmärrä miltä se tuntuu kun omaa parvekkeen ovea ei voi avata edes hetkeksi tuulettaakseen saati että parvekkeellaan voisi viettää aikaa, koska alakerrassa asuu ketjupolttaja, jonka savua tulee naapuriin yötä päivää.

Moni meistä laittaisi mielellään parvekkeensa kauniiksi ja käyttäisi sitä kesät talvet mutta alakerran oikeus savuttaa menee muiden asukkaiden viihtymisen ja terveyden edelle. Yritä siinä sitten nukuttaa lasta, syödä lounasta, tuulettaa petivaatteita tai nukkua helteellä parvekkeella kun alakerran asukkaan tupakointiin ei kukaan puutu pyynnöistä ja anomuksista huolimatta.

Näin korona aikana ihmiset vielä viettävät enemmän aikaa kotona eli savusta joutuu kärsimään entistä enemmän. Mielenkiintoista sinänsä, että tupakka tappaa Suomessa enemmän ihmisiä kuin korona mutta asiasta ei uutisoida tai tehdä näyttäviä klikkiotsikoita.

7.7.2021 aukesi kansalaisaloite tupakointikielto kerrostaloihin. Eduskunta voisi vihdoin kieltää tupakoinnin kerrostaloissa kokonaan. Taloyhtiöpäätöksillä asia ei tule korjaantumaan eikä asiassa auta myöskään kaupunkien terveysviranomaiset. https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/8648

Ylös