– Huoli on, että sairaudet pahenevat ja lopulta ollaan huonossa kunnossa, kun vihdoin päästää hoitoon, Tiina Tuomela kiirehtii hoitojonojen purkamista

25.9.2021 klo 09:28 Politiikka Samuli Rissanen

KD-Kompassin tämän viikon vieraana on uunituore KD:n 2.varapuheenjohtaja Tiina Tuomela. Hän on lastentautien erikoislääkäri ja Vantaan kaupunginvaltuutettu.

Tuomela arvioi ohjelmassa korona-ajan kasvattamaa hoitovelkaa terveydenhuollossa. Hoito- ja hoivavelka on kasvanut hurjasti sitä mukaa, kun testaamiseen, rokottamiseen ja koronan hoitoon on kulunut enemmän henkilöstöresursseja.

– Huolestuttavaa on se, että esimerkiksi syöpädiagnooseja on tehty huomattavasti vähemmän, vaikka periaatteessa diagnoosien määrän pitäisi kasvaa, koska väki vanhenee, Tuomela sanoo.

– Tässä on kova huoli siitä, että sairaudet pahenevat ja ollaan todella huonossa kunnossa, kun sairauksiin päästään vihdoin puuttumaan

Myös sydän- ja verisuonisairauksien kohdalla ja lasten neuropsykologisten testien kohdalla on selvää hoitovelkaa purkamatta.

– Tässä on kova huoli siitä, että sairaudet pahenevat ja ollaan todella huonossa kunnossa, kun sairauksiin päästään vihdoin puuttumaan.

Erityisesti lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut ovat ruuhkautuneet niin, että nuoria makuutetaan patjoilla lattialla.

– Selkeä suunnitelma valtion ja kuntien osalta tarvitaan, että nämä jonot ja hoitovelka saadaan purettua.

Tuomela kertoo olevansa kaiken keskellä iloinen siitä, että vanhusasiainvaltuutetun virka on viimein perustettu. Tuomela ja KD Naiset ajoivat sitä kansalaisaloitteella muutama vuosi sitten ja nyt hanke on näkemässä päivänvalon.

Vaikka aloite keräsi 43 000 nimeä, sitä saatiin ajettua läpi muuta kautta.

– Vanhukset tarvitsevat äänitorven, joka toimii linkkinä käytännön toimijoiden ja päätöksentekijöiden välillä.

KD Naiset lanseerasivat vanhustenhoitoon neljä takuuta: ruoka-, ulkoilu-, hygienia- ja yhteisötakuun.

– Toivon, että vanhusasianvaltuutetuksi valittava henkilö on sellainen, joka on valmis panostamaan tehtävään, kiertämään vanhustenpalvelulaitoksia ja kenttää.

Tuomela kommentoi myös uutta, 0,7 henkilöstömitoitusta, jonka totetumiseksi tarvitaan lisää hoitajia.

– Jos emme huolehdi hoitajien hyvinvoinnista ja palkkauksesta, meitä ei kohta hoida kukaan.

Sote-uudistukseen Tuomela suhtautuu epäillen.

– Aika näyttää, miten rahoitukset ja hoitoketjut toimivat. En ole aivan luottavainen, hän summaa.

Kuuntele Tuomelan koko haastattelu KD-Kompassi-ohjelmassa Radio Deillä lauantaina 25.9. klo 12.50.

Ylös