– Vaasan vaalipiirin kansanedustajat esittävät budjettiin 20 kehityshanketta erityisesti alueen infraan, Peter Östman kertoo

8.10.2021 klo 10:18 Eduskunta Samuli Rissanen

– Vaasan vaalipiirin kansanedustajat ovat koonneet ison määrän talousarvioaloitteita vuoden 2022 talousarvioon, Vaasan vaalipiirin kansanedustajien yhteistoimintaverkoston puheenjohtaja Peter Östman kertoo.

Östmanin mukaan aloitelistalla on yhteensä 20 kehityshanketta eri puolilta Vaasan vaalipiiriä. Vaalipiirin kansanedustajat ovat laatineet aloitteet yhdessä maakuntaliittojen kanssa.

Aloitteissa painottuvat väylähankkeet, kuten viennille tärkeän Kokkolan sataman kehittäminen

Aloitteissa painottuvat väylähankkeet, kuten viennille tärkeän Kokkolan sataman kehittäminen sekä Vaasan ja Mustasaaren alueelle suunnitellun akkuteollisuuskeskittymän raidejärjestelyt.

Seinäjoen lentoasemalle esitetään määrärahaa miehittämättömillä ilma-aluksilla, eli drooneilla tehtävien rahtikuljetusten kehittämiseen.

Lisäksi rahoitusta haetaan alueen aineettoman kulttuuriperinnön suojeluun sekä vienninedistämisorganisaatio Viexpon toiminnan kehittämiseen. Vuonna 1970 perustettu Osuuskunta Viexpo on myös johtava kansallinen pohjoismaisen liiketoiminnan osaamiskeskittymä.

– Euromääräisesti suurin esitys on tänäkin vuonna kohdennettu Suupohjan radan kunnostamiseen ja kehittämiseen. Maantieliikenteen hiilijalanjälki tavarakuljetuksessa on 8-kertainen rautatiekuljetukseen verrattuna, Östman ja muut aloitteiden tekijät muistuttavat.

 

Ylös