– Viime kaudella yksikään Sdp:n edustajista ei tukenut tekemiäni aloitteita taitetun indeksin muuttamiseksi, Sari Tanus ihmettelee takinkääntöä

19.10.2021 klo 11:30 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Tanus pitää sosiaalidemokraattien ulostuloa työeläkkeiden indeksiasiassa mielenkiintoisena.

– Viime kaudella yksikään Sdp:n edustajista ei tukenut tekemiäni aloitteita taitetun indeksin muuttamiseksi, Tanus muistuttaa.

– Oli ikävää huomata, kuinka demarileirissä ratsastettiin kaksilla rattailla: Vaaliteltoilla luvattiin taitetun indeksin poistamista ja sitten kun asiasta piti äänestää salissa, ei yksikään heidän edustajistaan kannattanut muutosta, Tanus kuvaa tuntojaan.

– Ei, vaikka Kimmo Kiljunen oli äänekkäästi pitänyt asiaa esillä ja olimme yhdessä ottaneet kantaa indeksin poistamisesta tai muuttamisesta puoliväli-indeksiksi, hän lisää.

Edustajien tekemä kirjallinen kysymys indeksimuutoksen vaikutusten selvittämisestä mietityttää Tanusta niin ikään.  Pääministeripuolueellahan olisi kaikki mahdollisuudet selvittää indeksivaikutukset ilman kirjallista kysymystäkin.

He ikään kuin kysyvät itseltään vastausta. Valitettavasti väkisinkin nousee kysymys, pyritäänkö aidosti indeksin muuttamiseen vai vaikuttaako menettelytapaan enemmän vaalien läheisyys

– Tässä tapauksessa he ikään kuin kysyvät itseltään vastausta. Valitettavasti väkisinkin nousee kysymys, pyritäänkö aidosti indeksin muuttamiseen vai vaikuttaako menettelytapaan enemmän vaalien läheisyys, Tanus pohtii.

Itse asia on toki Tanuksen mielestä kannatettava, sillä hän on puhunut taitetun indeksin poistamisen puolesta niin kauan kuin on ollut kansanedustajana.

Taitettu indeksi on hänen mukaansa jo vuosikymmenet heikentänyt työeläkeläisten taloudellista asemaa.

Tanuksen mielestä varoja indeksin poistamisen rahoittamiseksi riittäisi: Tämän vuoden  alkupuoli oli eläkerahastojen kasvun kannalta huikea. Noin miljardin viikossa paisuneet eläkerahastot ovat kasvaneet alkuvuoden 220 miljardista jo 240 miljardin pintaan.

– Eläkeläiset voisivat ostaa Suomen ”vuosisadan asehankinnaksi” mainitut hävittäjäkoneet rahastojen muutaman kuukauden tuotoilla, hän toteaa.

Rahastojen kasvu on ollut niin kovaa, että Suomen eläketurvaajien piti tulla nyt syksyllä julkisuuteen kertomaan, että eläkkeiden riittävyys on vaakalaudalla ja eläkemaksujen korotukset pian edessä.

– On hämmentävä matemaattinen yhtälö, että yli 10 miljardin vuosivauhdilla kasvavat rahastot olisivat kohta loppumassa.

Samanaikaisesti kun rahastot kasvavat kovaa vauhtia, kuullaan eri tahoilta pelottelua siitä, kuinka eläkerahat loppuvat.

Taitettu indeksi olisi Tanuksen mukaan muutettava nopeasti edes puoliväli-indeksiksi, jotta nykyisten eläkeläisten tilanteeseen saataisiin pieni parannus. Puoliväli-indeksin käyttöönotto ei vaarantaisi rahastojen kasvua, koska ainoastaan pieni osa vuosituotoista maksettaisiin hieman parempina eläkkeinä työeläkkeen saajille.

– Viimeisen vuoden aikana on puhuttu paljon elvytyksestä. Olemme elvyttäneet Etelä-Euroopan maita miljardeilla euroilla. Saman aikaisesti omat eläkeläisemme joutuvat venyttämään senttejä elämänsä viimeisinä vuosina.

Tanuksen mukaan on selvää, että työeläkkeisiin tehtävä muutos elvyttäisi osaltaan Suomen taloutta. Korotukset työeläkkeisiin lisäisivät eläkeläisten ostovoimaa, kasvattaisivat kotimaista kysyntääja loisivat uusia työpaikkoja.

– Kasvaneet verotulot voitaisiin korvamerkitä vaikkapa kansan- ja takuueläkkeiden korotuksiin, hän ehdottaa.

Ylös