Essayah: Hyvinvointialueilla turvattava yritysten ja kolmannen sektorin asema – ”Fiksut julkiset hankinnat edistävät alueen elinvoimaa”

23.10.2021 klo 16:52 Politiikka Kristiina Kunnas

– Julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto ei selviä ilman järkevää ja tasapainoista kumppanuutta yksityisten palveluntuottajien ja kolmannen sektorin kanssa, muistutti kansanedustaja ja puheenjohtaja Sari Essayah puheessaan Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun Kristillisdemokraateille.

Sari Essayah korosti alueen yritysten ja kolmannen sektorin asemaa ja sen turvaamista esimerkiksi palvelusetelein tulevilla sote-hyvinvointialueilla. Essayah vieraili etäyhteyksin puhujana Kristillisdemokraattien Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun KD:n piirikokouksessa lauantaina 23. lokakuuta.

– Julkinen sote-huolto ei pärjää ilman järkevää kumppanuutta yksityisten ja kolmannen sektorin palveluntuottajien kanssa. Fiksuilla julkisilla hankinnoilla edistetään kaiken lisäksi oman alueen työllisyyttä ja elinvoimaa, Essayah muistutti.

Hän kertoi, että hallituksen monikanavarahoituksen purkamista pohtivassa työryhmässä on ollut esillä myös Kela-korvausjärjestelmän romuttaminen.

Hallituksen monikanavarahoituksen purkamista pohtivassa työryhmässä on ollut esillä myös Kela-korvausjärjestelmän romuttaminen.

– Kristillisdemokraatit ei hyväksy sitä, sillä se merkitsisi lääkäripalveluihin pääsemisen vaikeutumista erityisesti pieni- ja keskituloisilla.

– Esimerkiksi gynekologi- ja silmälääkäripalvelut haetaan pääosin yksityissektorilta, ja osin myös suun terveydenhuolto.

Essayah ehdottaa Kela-korvausjärjestelmän lakkauttamisen sijaan palvelusetelien käytön kehittämistä.

– Se on hyvä tapa paitsi lisätä asiakkaiden mahdollisuuksia valita itselle sopiva palveluntuottaja, myös osaltaan turvata palvelujen riittävyyttä alueella. Tällä on suuri merkitys korona-aikana kasvaneiden hoitojonojen purkamisessa. Lisäksi on kehitettävä mahdollisuuksia käyttää henkilökohtaista budjetointia.

– Sen lisäksi, että yksityinen ja kolmas sektori tuottavat palveluja, seurakunnilla ja kansalaisjärjestöillä on merkittävä rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Tästä esimerkkeinä ovat tukihenkilötoiminta ja työ vanhusten parissa.

Sen lisäksi, että yksityinen ja kolmas sektori tuottavat palveluja, seurakunnilla ja kansalaisjärjestöillä on merkittävä rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Tästä esimerkkeinä ovat tukihenkilötoiminta ja työ vanhusten parissa.

KD esittää, että järjestöjen arvokas panos sosiaali- ja terveydenhuollolle on kirjattava hyvinvointialuestrategiaan ja yhteistyölle on luotava rakenne.

– Kustannuspaineita sote-alueella hillitään kaiken kaikkiaan parhaiten panostamalla lähipalveluihin, nopeaan hoitoon ja palveluihin pääsyyn, tiedolla johtamiseen, sujuviin hoitoketjuihin ja ennaltaehkäisyyn.

– Meille KD:ssa tavoitteena on terveempi Suomi. Haluamme myös huolehtia henkilöstön hyvinvoinnista, alueellisesta demokratiasta ja pienten kuntien äänen kuulumisesta, Essayah muistutti.

Ylös