”Kiltti syöpä” osoittautui sittenkin ilkeäksi – Jukka Salmi kannustaa miehiä eturauhassyövän tutkimuksiin ja haluaa Suomeen seulonnat

18.11.2021 klo 12:16 Terveys Kristiina Kunnas

– Lääkärit vaihtuvat ja kohtaamiset jäävät hirmu pieneen. Syöpää sairastava jää aika yksin, myöntää aggressiivista eturauhassyöpää sairastava eduskunta-avustaja Jukka Salmi. Hänen pelastuksensa on ollut valoisana pysynyt mieli ja kamppailu eturauhassyövän seulontojen puolesta.

Kun eduskunta-avustaja Jukka Salmi sai tietää sairastavansa eturauhassyöpää, hän ajatteli, että onneksi ollaan Suomessa ja onneksi hänen syöpänsä ei ole aggressiivinen.

Nyt kahta vuotta ja yhdeksää urologia myöhemmin hän tietää paljon enemmän. Kuten sen, että hänelle annettiin väärää tietoa heti alussa. Hänen saamansa syöpä olikin kaikkea muuta kuin kiltti.

– Kohtaaminen lääkärien kanssa jää hirmu pieneen. Minut leikanneen kirurgin tapasin 20 sekuntia ennen leikkausta.

– Ainoa, mikä toimi älyttömän hyvin, olivat hoidot sädehoitoklinikalla. Siellä kaikki meni ajallaan ja ihmiset jopa hymyilivät.

Hyvä onkin, että sädetykset onnistuivat, sillä niissä Salmi joutui käymään peräti 37 kertaa.

Jukka Salmi ei kuitenkaan valita. Hän on jopa kiitollinen. Esimerkiksi siitä, ettei ole ollut kauhean ahdistunut ja siitä, ettei ole tuntenut kuolemanpelkoa.

– Kristittynä en ole kysynyt ’miks mä sairastuin’, vaan olen kiittänyt siitä, että olen kestänyt tämän sairauden.

Salmi on kuitenkin pohtinut syövän eri puolia. Henkinen paine väsyttää, sairaus ja hoidot väsyttävät. Leikkaus on iso juttu, ja takaraivossa voi jäytää ajatus siitä, onko hengissä vielä puolen vuoden päästä.

Henkinen paine väsyttää, sairaus ja hoidot väsyttävät. Leikkaus on iso juttu, ja takaraivossa voi jäytää ajatus siitä, onko hengissä vielä puolen vuoden päästä.

Yllättävää oli se, ettei Salmi ole saanut koko sairautensa aikana kokea sellaista turvallista hoitosuhdetta, jossa hoitohenkilökunnasta joku olisi ollut säännöllisesti häneen yhteydessä tai kulkenut rinnalla.

– Hyvin yksin siinä joutuu olemaan, hän myöntää.

– Olo on kuin Valintatalossa – potilaana pitäisi tietää, mihin mennä ja mitä tehdä. Onneksi olen saanut tukea Suomen eturauhassyöpäyhdistyksen Propon Kimmo Järviseltä.

Salmi tietää, että aika moni tipahtaa sairautensa kanssa myös masennukseen. Elämänlaatu voi mennä tyystin, ja kaikki pyörii vain syövän, kipujen ja epävarmuuden ympärillä.

Salmi lähti käymään seulontakeskustelua heti sairautensa alusta lähtien. Hän on mittauttanut muiden mielipiteitä ja ajatuksia siitä, miksi Suomessa ei toistaiseksi ole seulottu miesten kaikkein yleisintä syöpää. Eturauhassyöpään sairastuu 5 000 suomalaismiestä vuosittain. Siihen menehtyy yli 900 miestä Suomessa ja 100 000 Euroopassa.

– Kurja sairaus, kun ei usein anna alussa mitään oireita, Salmi huomauttaa.

Salmi työskentelee avustajana Kristillisdemokraattisessa eduskuntaryhmässä. Työ valtakunnan politiikan huipulla eduskunnassa on nopealiikkeiselle miehelle välillä tuskastuttavaa, sillä asiat edistyvät kovin hitaasti. Mainoskuvaajana pitkään toiminutta Salmea kuvasi työtoveri aikanaan mieheksi, joka haluaa saada hommat hoidettua. ”Jukka wants to get jobs done.”

Lakialoite on minulle erittäin tärkeä, koska se on konkreettista vaikuttamista. Se avulla moni mies voi säilyttää henkensä ja moni lapsi saa pitää isänsä ja lapsenlapsi isoisänsä hieman pidempään.

Erikoislääkäri-kansanedustaja Sari Tanus on tehnyt lakialoitteen eturauhassyövän seulonnasta. Peräti 141 kansanedustajaa allekirjoitti aloitteen.

– En halua käydä taisteluun ketään sellaista urologia vastaan, joka ei kannata seulontoja. Minulle sopii mikä tahansa tapa, jolla saataisiin ennaltaehkäistyä monta turhaa kuolemaa, Salmi muistuttaa.

–   Lakialoite on minulle erittäin tärkeä, koska se on konkreettista vaikuttamista. Se avulla moni mies voi säilyttää henkensä ja moni lapsi saa pitää isänsä ja lapsenlapsi isoisänsä hieman pidempään.

 

Kynttilätapahtuma Eduskuntatalon portailla torstaina 18. marraskuuta klo 18

Torstaina 18.11 klo 18 järjestetään Eduskuntatalon portailla tilaisuus, jossa portaille asetettavat hautakynttilät symbolisoivat eturauhassyöpään vuosittain kuolevia miehiä.

Jukka Salmi Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän kokouksessa marraskuussa 2021. (Kuva Kristiina Kunnas)

Ylös