”Kiitän tuhansia tukijoita” – Päivi Räsäsen raskas päivä käräjäoikeudessa oli täynnä rohkaisua
25.1.2022 klo 10:38 Politiikka Samuli Rissanen
Sanan ja Uskonnonvapaus -yhdistys osoitti mieltään kristillisdemokraattien kansanedustajan Päivi Räsäsen puolesta Helsingin käräjäoikeuden edessä 24. tammikuuta. (Kuva: Tuulikki Tepora)
– Olen helpottunut siitä, että kauan odotettu ja raskas päivä on nyt takana. Toivon, että oikeus vapauttaa sekä minut että Juhana Pohjolan kaikista syytteistä ja antaa vapauttavan päätöksen, Päivi Räsänen kertoo.
Hän kiittää tuhansia tukijoitaan rohkaisusta ja esirukouksista.
Kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsänen kertoo eilisen Helsingin käräjäoikeudessa viettämänsä kuulemisen päätteeksi olevansa helpottunut siitä, että kauan odotettu ja raskas oikeudenkäyntipäivä on nyt takana.
Räsästä on syytetty kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Käsittely jatkuu vielä samalla kokoonpanolla 14.2 käräjäoikeudessa loppulausunnoilla.
Oikeuden päätös on odotettavissa siitä noin kuukauden kuluttua. Räsänen jää odottamaan päätöstä rauhallisella ja toiveikkaalla mielellä.
– Toivon, että oikeus vapauttaa minut kaikista syytteistä.
Tahdon esittää syvän kiitoksen kaikille niille tuhansille ihmisille, jotka ovat tukeneet minua tämän raskaan prosessin aikana.
Tapaus on sanan- ja uskonnonvapauden kannalta historiallinen: Oikeuden päätös ei koske pelkästään kristittyjen vaan muidenkin vapautta ilmaista oma vakaumuksensa.
– Oikeudessa vetosin perustuslakiin sekä kansainvälisiin sopimuksiin kirjattuun sanan- ja uskonnonvapauteen. En peräänny Raamattuun pohjautuvasta vakaumuksestani. Kaikkien syytteiden kohdalla kiistän syyllistyneeni mihinkään lainvastaiseen.
Räsäsen mielestä hänen tutkinnan kohteena olevat lausuntonsa kytkeytyvät Raamatun ja kristillisten kirkkojen perinteisiin opetuksiin avioliitosta, miehenä ja naisena elämisestä ja erityisesti apostoli Paavalin opetukseen homoseksuaalisista teoista Jumalan tahdon vastaisina.
– Raamatun opetukset eivät nouse vihasta mitään ihmisryhmää kohtaan vaan rakkaudesta lähimmäiseen, hänen parhaakseen.
Syyttäjä on Räsäsen mukaan esittänyt useita vääriä, paikkansapitämättömiä, jopa valheellisia väitteitä. Syyttäjän mukaan Räsäsen näkemyksenä olisi, että ”homoseksuaalit eivät myöskään ole Jumalan luotuja kuten heteroseksuaalit.”
– Tällaista en ole missään yhteydessä sanonut. Olen moneen kertaan korostanut sitä, että kaikki ihmiset on luotu Jumalan kuviksi ja heillä on yhtäläinen ihmisarvo ja ihmisoikeudet.
Räsänen kiittää tuhansia, jotka ovat tukeneet häntä prosessissa eri tavoin. Hän kiittää myös valtavasta määrästä viestejä puhelimeen, sähköpostiin ja sosiaaliseen mediaan.
– Valitettavasti en kaikkiin pysty ainakaan pikaisesti vastaamaan, mutta tavoitteeni on jokainen viesti kiitollisin mielin lukea. Viestejä tulee paljon myös ulkomailta ympäri maailmaa, Räsänen kertoo Facebook-päivityksessään 25.1.
Raamattukäräjistä uutisoi kotimaisen median lisäksi esimerkiksi BBC, Reuters, Daily Wire ja Jordan Peterson.
Erityisen kosketettu Räsänen sanoo olevansa esirukouksista.
– Uskon, että Jumalalla on hyvät suunnitelmat, kun Hän herättää omansa rukoilemaan.
Hän kertoo, että Sanan- ja uskonnonvapausyhdistyksen mielenosoitus Käräjätalon pihalla rohkaisi häntä valtavasti ja konkretisoi sen, että asia on yhteinen.
– Käräjäsalissa ja median edessä edustin heitä ja laajaa joukkoa suomalaisia ja yhdessä puolustimme vapautta sanoa ja uskoa.